Suomen Nuorisoseurojen myöntämä Vuoden tanssiteko -tunnustus myönnettiin Folklandia-risteilyllä järjestetyssä Eläköön Folk! -gaalassa 12.1.2024 Käärmeenpääntallaajat näyttämöteokselle. Valinta tehtiin mestarikansantanssija Antti Savilammen...
Pispalan Sottiisin vuoden 2024 kansantanssiyhtyeeksi on valittu Nuorisoseura Motoran Vinhakat Joensuusta. Pispalan Sottiisin vuoden kansantanssiyhtye on nimetty vuodesta 1990 saakka aina kahden vuoden välein ja se on yksi merkittävimmistä...
Nykyinen strategiamme astui voimaan vuoden 2022 alussa, ja samalla aloitettiin keskusteluja organisaatiorakenteen muutostarpeista. Toiveita ja palautetta varsinkin jäsenseuroille suunnattavista palveluista sekä havaintoja nykytilanteesta kerättiin...
Nuorisoseurojen suosittujen Luova lava -päiväleirien teemana on tänä vuonna H2O – Luovuuden lähteellä. Luova lava -toiminta on esittävien taiteiden leiri- ja harrastustoimintaa, jossa sisältönä on pääosin teatteri, tanssi ja musiikki. Tänä kesänä...
Tulevan kesän Pispalan Sottiisin ohjelmistoa kootaan eri puolilla maatamme toimivissa vakoissa, joihin kaikkien tapahtumaan osallistuvien kansantanssi- ja musiikkiryhmien on mahdollista liittyä mukaan. Vakkoja luotsaavat tanhulähettiläät ja...
Huhtikuussa nuorisoteatteriryhmät ympäri Suomea kokoontuvat viettämään teatterintäyteistä viikonloppua Kankaanpäähän, kun valtakunnallisia nuorisoteatteripäiviä vietetään 19.-21.4.2024. Ramppikuume on suunnattu 13–20-vuotialle nuorille ja sen...
Nuorisoseuraliike on toiminut jo yli 140 vuoden ajan ja merkittävä osa nuorisoseuroista on saavuttanut jo sadan vuoden merkkipaalun. Uusia nuorisoseuroja perustetaan kuitenkin edelleenkin eri puolille Suomea. Tässä jutussa esittelemme kolme...
Valtakunnallinen nuorisoseurasenioreiden eli hermannien ja hermanskojen vuotuinen päätapahtuma eli H-kiltapäivät tulevat taas! Päivien tarkoituksena on verkostoituminen ja virkistäytyminen hermannien ja hermanskojen kesken. Tapahtumassa pidetään...