Kulttuuri- ja taidetoiminnan merkitys nuorille on noussut vahvasti näkyväksi työssäni kuluneen vuoden aikana. Aihe oli esille myös Kulttuurihyvinvointipoolin avoimessa kokouksessa eduskunnan kansalaisinfossa 28.11.2023. Tilaisuudessa kuultiin...
Dynamo -menetelmän avulla nuorten osallistava tapahtumatuotannon prosessi on mahdollista tuoda jokaiselle paikkakunnalle. Materiaali on koostettu kaikille meille, jotka työskentelemme nuorten kanssa.
Nuorisoseurojen valtuuston syyskokous pidettiin 25.-26.11. hybridinä Seinäjoella ja etänä. Kokouksessa valittiin uusi hallitus kaudelle 2024-25. Hallituksen varsinaisiksi jäseniksi valittii Elsa Weckström Klaukkalan Nuorisoseurasta, Jyri...
Kokous järjestetään Helsingissä 4.-6.10.2024. Lisätietoja julkaistaan alkuvuodesta 2024.
Hermanni tai Hermanska on arvonimi, joka voidaan myöntää yli 50-vuotiaalle ”nuorisoseuraveteraanille”, joka haluaa omalta osaltaan tukea niin oman paikallisseuransa, oman alueensa sekä koko maan nuorisoseuratoimintaa. Hermannit ja Hermanskat...
Kun 80-luvulla aloitin kansantanssiharrastukseni, alalle oli tyypillistä, että esitykset olivat usein ilottomia ja jopa tylsiä. Poikkeuksia toki oli, mutta aivan liian usein tanssijoille tuntui olevan tärkeintä vain toistaa liikkeet opetellulla...
Pispalan Sottiisia tanssitaan ja soitetaan Tampereella 12.-16.6.2024 yli tuhannen kotimaisen ja kansainvälisen esiintyjän voimin. Kahden vuoden välein järjestettävä pohjoisen Euroopan merkittävin kansantanssifestivaali tuo esiin erityisesti hienoa...
Pornaisten Pohjoisessa Nuorisoseurassa on päästy kehittämään nuorten toimintaa vaikuttajahankkeen avulla. Toiminta on jo tuonut seuraan uusia nuoria.