Luova lava -leiri toi iloa ja uusia kokemuksia

Kesä toi mukanaan lasten Luova lava -leirit eri puolille Suomea; Pohjois-Karjalassa leireiltiin Nurmeksessa paikkakuntalaisilta saatujen vinkkien avulla Kirkkokadun koululla. Yhteistyö kaupungin eri toimijoiden mahdollisti leiriosallistumisen kahdeksalle ukrainalaislapselle, koulun tilat sekä kaupungin ruokapalvelun mainiot lounaat. Osa ukrainalaisista oli saapunut Suomeen jo alkuvuodesta, osa vasta muutamaa viikkoa aiemmin. Kaupungin tarjoama juniorikortti oli mahdollista hyödyntää myös leirin osallistumismaksuissa.

Yhteisen kielen puuttuessa ohjaajilta vaadittiin normaalia enemmän toiminnan suunnittelua ja ohjeistusten selkeyttä. Koulun rehtorin suosiollisella avustuksella saatiin yhteys koululla toimivaan avustajaan, itsekin Ukrainasta Suomeen tulleeseen Tetianaan, joka lupautui leirille tulkiksi. Yhdessä suomalaissisarusten, Martan ja Idan, kanssa hän muodosti ohjaajakolmikon vailla vertaa. Leiripäivät olivat täynnä kielten sekamelskaa ja yhdessä opettelua, mutta iloisin mielin ja toisia kunnioittaen. Naurua ja hymyjä riitti aamusta aina kotiinlähtöön saakka.

Innostus tarttuu ja leviää

Osallistujista parasta oli ehdottomasti silmämurhaaja-peli; sitä toivottiin heti ensimmäisestä pelikerrasta lähtien yhä uudelleen ja uudelleen. Ensimmäisen pelikerran arkuudesta ei ollut tietoakaan, kun jokainen laittoi näyttelijänlahjat käyttöön perjantain viimeisessä pelissä. Unelmien planeetta -askarteluissa korostui ystävät, perhe, luonto ja rauha. Osallisuuden ollessa yksi tärkeimmistä leirielementeistä, toimintaa suunniteltiin ja toteutettiin paljon lasten ehdoilla ja heitä kuunnellen. Ulkona leikittiin ja piirrettiin asfalttiin, opeteltiin soittamaan boomwhackerseillä sekä improvisoitiin erilaisia roolihahmoja. Leirityö palauttaa mieleen, että aikuisten tehtävä on järjestää onnistumisen ja osallisuuden kokemuksia. Sillä kuin huomaamatta ymmärtää innostuksen tarttuvan itseensäkin ja leviävän siitä eteenpäin.

Silmäkulmissa kimaltelevilta kyyneliltä olisi tuskin kukaan voinut välttyä, kun kenraaliharjoituksen aikana ujo lapsi rohkaistui raikuvien aplodien saattelemana lavalle esittääkseen lyhyen ukulele-soolon. Yhä edelleen huomaan liikuttuvani, kun näen silmieni edessä tuon pienen tärisevän ja paikoilleen pysähtyneen lapsen sekä esityksen jälkeisen valloittavan hymyn, joka hänestä säteili koko kehon voimin. Läheisten ollessa katsomossa ei ujoudesta ollut tietoakaan. On etuoikeus saada olla mukana näissä onnistumisen hetkissä.

Teksti Sini Korhonen