NuorisoseuratSuomen Nuorisoseurojen hallituksen jäsen Maaria Koivula-Talkkari ajaa ja minä seuraan silmä kovana Google-mapsin hupenevia kilometrejä seuraavaan risteykseen. Suuntana on Mikkeli ja valtakunnalliset nuorisoteatteripäivät Ramppikuumeen muodossa. Neljän tunnin ajomatka Kauhavalta Mikkeliin on sopiva aika pysähtyä puhumaan siitä, miten arvokasta tekemistä nuorisoseuroissa tehdään ympäri maata ja miten tämä kaikki kytkeytyy laajempaan yhteiskunnalliseen muutokseen ja järjestöjen tulevaisuuteen.
Puhumme teatterin tekemisestä. Maaria kertoo miten ohjaamassaan Ylihärmän Nuorisoseuran kevään suurponnistuksessa, Puuställin häät -näytelmässä, osaa nuorista näyttelijöistä oli jännittänyt hurjasti ennen esityksen alkua. Kyynelistä ja “pakokauhusta” huolimatta Hauranmaan polskan lähtiessä soimaan, työryhmän noste oli kannatellut kaikkien tekemistä. Tämä on todellista teatterin taikaa ja samalla kiteyttää merkityksen, joka juuri nuorisoseuratoiminnalla on yksittäiselle lapselle tai nuorelle: se antaa mahdollisuuden kokea jännitystä ja ylittää itsensä nousemalla lavalle, mutta ennen kaikkea se tarjoaa tunteen siitä, että jos itsellä menee askeleet tai sanat sekaisin, niin ryhmä kannattelee. Se on kokemus osallisuudesta ja siitä, että on mukana jossain turvallisessa ja yhteisöllisessä tekemisessä.
Yhteiskunta muuttuu monella tasolla tällä hetkellä, ja juuri tällaiset kokemukset itsensä ylittämisestä, yhteisön tuesta ja osallisuudesta ovat lasten ja nuorten kulttuuriharrastamisen rooli tämän muutoksen keskellä. Ne rakentavat resilienssiä, sosiaalisia taitoja ja itseluottamusta ajassa, joka voi tuntua epävarmalta. Se, että nämä kokemukset toistuvat nuorisoseuraharrastuksissa ympäri maata, vaikuttaa tuhansien ja taas tuhansien nuorten elämään. Sillä on tässä ajassa arvo, jota ei voi rahassa mitata.
Kuulun siihen porukkaan, joka on kasvanut nuorisoseurassa. Nuorisoseurafoorumissa minulta kysyttiin, koska olen aloittanut nuorisoseuraharrastuksen, ja ynnäilin lopputulokseksi -9 kuukautta ennen syntymäpäivääni. Äitini kun oli mukana nuorisoseuran näytelmässä samaan aikaan, kun kasvoin potraksi poikaseksi vesikuplassa. Vaikka nuorisoseuratoiminnan perusarvot ovat pysyneet samoina vuosien aikana, olemme joutuneet sopeutumaan digitalisaation tuomiin haasteisiin ja mahdollisuuksiin, muuttuvaan rahoitusympäristöön ja nuorten vapaa-ajankäytön kiristyvään kilpailuun.
Tästä päästään siihen, mikä mielestäni ratkaisee järjestöjen olemassaolon mahdollisuudet tulevaisuudessa. Se on kyky pysyä merkityksellisenä ja tarjota niitä ainutlaatuisia kokemuksia osallisuudesta ja yhteisöllisyydestä, joita ei voi korvata digitaalisilla kohtaamisilla. Ei vaikka Metan johtaja kuinka vannoo oman metaversuminsa nimiin. Järjestöjen on kyettävä uudistumaan ja vastaamaan nuorten tarpeisiin samalla pitäen kiinni perustehtävästään ja arvoistaan.
Myös kyky tehdä yhteistyötä on elinehto. Yhteistyö eri alueellisten toimijoiden välillä on parhaimmillaan sitä, että nuorisoseurat, muut järjestöt, kaupungit ja paikalliset yritykset löytävät yhteisiä tavoitteita ja tukevat toisiaan resurssien, tilojen tai osaamisen jakamisessa. Missä voisimme olla vieläkin parempia, on aloitteellisuus yhteistyön rakentamisessa ja tiedonkulun parantaminen. Kaikkien pitäisi aktiivisemmin etsiä tapoja tehdä yhdessä enemmän lasten ja nuorten hyväksi. Aloitetaan siitä, että naapuriseuraa ei nähdä kilpailijana vaan yhteisen tekemisen kumppanina.
Saan seurata nuorisoseurojen toimintaa aitiopaikalta järjestön hallituksessa. Olen etuoikeutettu, kun saan nähdä ja kuulla niistä onnistumisista, joita nuorisoseuroissa tehdään. Kaiken tekemisen takana on aina kokemus osallisuudesta, kokemus siitä, että on mukana jossain yhteisöllisessä tekemisessä – se arvo kantaa meitä tulevaisuuteen. Ja nyt, perillä Mikkelissä. Paukkulassa pääsemme todistamaan tätä arvoa käytännössä Ramppikuumeessa.
Kirjoittaja
Joonas Autio
Suomen Nuorisoseurojen hallituksen 1. varapuheenjohtaja
Sanna Airaksinen
Henna Liiri
Annina Laaksonen