Kauniin kesän jälkeen syksy on saapunut. Paikallisilla nuorisoseuroilla on ollut saadun palautteen perusteella onnistunut kesä niin kesäteattereiden kuin muidenkin tapahtumien näkökulmasta. Katsomot ovat olleet täysiä ja ihmiset ovat palanneet...
Kevät on jo pitkällä ja alkuvuosi on vierähtänyt pitkälti vaikuttamisen ja edunvalvonnan pyörteissä. Teimme nuorten kanssa yhdessä tarinoiksi nuorten laatimat eduskuntavaalitavoitteemme, ja ne pyörivät järjestön somekanavissa vaalien aikaan...
Elämme jännittäviä aikoja. Eduskuntavaaleihin on aikaa vajaat kaksi kuukautta, ja Euroopassa on edelleen sota. Kotitaloudet ovat tiukilla, ja niin ovat myös yhdistystoimijat. Yhteen hiileen puhaltamista tarvitaan nyt toden teolla. Meille...
Maamme seuraavia eduskuntavaaleja vietetään sunnuntaina 2.4., ja ennakkoäänestys pidetään 22.–28.3. Vaaleja käydään varsin jännitteisessä ajassa, kun maailmanpoliittinen tilanne on epävakaa, ja Euroopassa on sota ensimmäistä kertaa vuosikymmeniin...
Suomen Nuorisoseurojen valtuusto valitsi syyskokouksessaan uudeksi puheenjohtajaksi Elina Weckströmin, 43, Klaukkalasta. Hän on ollut mukana nuorisoseuratoiminnassa viisivuotiaasta alkaen. Weckström on toiminut mm. kansantanssin harrastajana sekä...
Uuden strategiamme myötä olemme ryhtyneet verkostoitumaan myös maamme rajojen ulkopuolelle järjestötoiminnan ja nuorisotyön sisältöjen osalta. Aiemmin kansainväliset kumppanuudet ovat olleet keskittyneitä harrastustoimintaan, joten uudet tuulet...
Tämä syksy on ollut suoranaista järjestödemokratian juhlaa, sillä Suomen Nuorisoseurojen puheenjohtajaehdokkaita oli peräti viisi henkilöä. Myös hallitukseen oli enemmän ehdokkaita kuin vapaita paikkoja, joten valtuusto pääsi äänestämään sekä...
Monissa nuorisoseuroissa päästiin vihdoinkin viettämään suhteellisen normaalia kesää kahden poikkeusvuoden jälkeen. Kesäteatterit vetivät taas katsomoita täyteen, ja muitakin tapahtumia päästiin tekemään ihmisten iloksi. Myös harrastusryhmät ovat...