Rovaniemeläisen Teatteri Säijen 13-14-vuotiaat harrastajat käsittelivät huumorin keinoin halpatavaramaailmaa ja temuttamista Matka Metuversumiin -näytelmässään.
”Puolitoista vuotta sitten edellistä näytelmää tehdessä, jonka aihe oli draamaa ja komediaa lentokoneessa, mietimme ketä voisi olla matkustamassa lentokoneessa. Tästä syntyi idea Metun ja Fishin pomoista, joiden ympärille teimme näytelmän”, teatteriryhmä Leimun jäsenet kertovat.
Näytelmässä pureudutaan halpatavaramaailman ilmiöihin ja niiden vaikutuksiin eri sukupolvissa. Metusta yhdellä sentillä tilattu viallinen banaanikotelo johdattaa veljekset Teron ja Jyrkin mielettömään pelastusoperaatioon aina Suomen maalta Metun tehtaalle asti.

Näytelmä sai ensi-iltansa Teatteri Säijen kevätnäytöksessä 9.5.2025. Nuorille oli selvää, että näytelmä tuotaisiin osaksi myös folktapahtuma Jutajaisten ohjelmaa. ”Idea siinä on hyvä, upea ja siitä saa höystettyä vielä paremman!”
Jutajaisissa nuoret osallistuivat myös Nuori Kulttuuri Talks -paneelikeskusteluun, jonka aiheena oli teatteri ja vaikuttaminen. He kokivat Talksin mielenkiintoisena konseptina ja oli kivaa keskustella nuorten vaikuttamisesta, vaikka keskustelun ylläpitäminen oli hieman haastavaa. Tapahtuma jäi kokonaisuudessaan mieleen mukavana ja lämminhenkisenä.
Leimujen mielestä on tärkeää vaikuttaa asioihin, koska täällä eletään vielä aikuisten jälkeenkin. Nuorten ääni on nykyisyyden ja tulevaisuuden ääni.
Teatteriharrastamisella on nuorille suuri merkitys ja se tuo mukanaan paljon uusia asioita, joiden kautta voi vaikuttaa omaan ja muiden elämään positiivisella tavalla.
”Teatteriharrastamisen kautta saa uusia ystäviä ja uusia kokemuksia. Ja myös tärkeänä asiana tulevaisuuden toivoa.”
”Mahtavia uusia kokemuksia, eri taitoja, esityksiä ystävien kanssa ja mahdollisuuden esiintyä vaikka missä!”

Kirjoittaja Tuulia Hyvönen, nuoriso- ja yhteisöohjaajaopiskelijaharjoittelija
