Ryhmä jakautui kahteen: kuuden hengen mökkiryhmä teki päivävaelluksia, ja isompi ryhmä, johon kuului 11 aikuista sekä 21 lasta ja nuorta, vaelsivat noin 40 kilometrin matkan huiputtaen Ukko-Luoston ja Noitatunturin, vieraillen ametistikaivoksella ja yöpyen Pyhälammella, Huttujärvellä sekä Karhunjuomalammella. Keskimäärin päivämatkan pituus oli noin 10 km. Yöpymiset tapahtuivat virallisilla kansallispuiston yöpymispaikoilla. Ryhmän koko oli 15 telttakuntaa. Virallisilla yöpymispaikoilla oli tulentekopaikat sekä kahdessa yöpymispaikassa kaivovesi, muuten puhdasta vettä saa vaelluksen aikana keittämällä.
Vaellusta suunniteltiin noin puoli vuotta etukäteen ja suunnittelua tehtiin yhteistyössä myös Pyhä-Luoston kansallispuiston henkilökunnan kanssa. ”Tarpeeksi ajoissa aloitettu suunnittelu hyödyttää molempia osapuolia”, kertoo vaelluksen järjestäjä Essi Malmberg. Vaelluksesta jaettiin tietoa myös kansallispuiston virallisilla facebook-sivuilla.
Vaellukselle lähtevä ryhmä koottiin hyvissä ajoin, koska metsään ei voi lähteä ilman kunnon ennakkovalmisteluja ja suunnittelua. Mukana oli niin vaelluskonkareita kuin ensikertalaisiakin. Ennakkotapaamisissa tutustuttiin, käytiin läpi luonnossa käyttäytymistä ja sitä, miten kansallispuistoissa toimitaan. Käytiin keskusteluja varustuksesta, hyvästä retkiruoasta ja siitä, mitä kannattaa ottaa mukaan. Ensiapuun ja tarvikkeisiin on hyvä kiinnittää ennakolta huomioita. Isossa porukassa voidaan jakaa tarvikevastuita, eikä kaikkien tarvitse kantaa kaikkea mukana. Lähempänä vaellusta ennakoitiin myös säätä. Ryhmälle perustettiin oma whatsapp-ryhmä, jolla pystyttiin vaelluksen aikana jakamaan tietoa. Vaelluksen suunnitteluun saatiin tukea Opintokeskus Kansalaisfoorumin yhteisöllisestä opintoryhmästä. Vaellusta varten tehtiin nuorisoseurassa myös talven aikana talkoita, jotta vaelluksen osallistumismaksu olisi mahdollinen kaikille halukkaille. Lasten ja nuorten vaellusta tuki Mäntsälän seurakunta ja Mäntsälän Osuuspankki.
5-vuotias käveli koko matkan eväsreppunsa kanssa
Vaellusajankohdaksi valikoitui kesäkuu, koska silloin kansallispuistoissa on väljyyttä. Tällä kertaa kuljettiin merkittyä reittiä pitkin, mikä mahdollisti jokaiselle oman sopivan päivävauhdin. Nuoret kulkivat omassa porukassaan, ja pienten kanssa tutkittiin ja ihmeteltiin luontoa sopivin väliajoin. Myös eväät olivat jaksamisen kannalta ratkaisevassa roolissa. Reitin polku oli keskivaikea. Pienille lapsille kivet olivat korkeita ja haastavia kävellä. 2-vuotias kulki pääosin hartioilla, mutta jo 5-vuotias käveli koko matkan itse pienen eväsrepun kanssa. Vaikka vaellusta kuljettiin pienemmissä ryhmissä, oli yhdessä sovittu häntäheikki, joka kulkee viimeisenä ja varmistaa, että kaikki pääsevät sovitulle yöpymispaikalle.
10-vuotiaalle Emmalle ensimmäiseltä vaellukselta jäi erityisesti mieleen se, että välillä oltiin pilven sisällä, maisemat oli tosi hienoja ja kivikossa oli kiva kävellä, pystyi hyppimään kiveltä toiselle. Luonto innosti laulamaan erilaisia luontolauluja kulkiessa ja illalla leikeissä. Aikuiset totesivatkin, että luonnossa arki unohtuu, aikatauluilla ei ole merkitystä ja ollaan yhdessä kiireettömästi. Istutaan nuotiolla, jutellaan ja lauletaan.
”Vaellusreissulle on aina pyritty löytämään jokin vierailukohde”, kertoo Essi Malmberg. Tällä kertaa vierailtiin ametistikaivoksessa, joka jäi erityisesti 10-vuotiaan Pepin ja 8-vuotiaan Mirkan mieleen. Ametistikaivoksella sai kaivaa oman jalokiven ja jokainen sai ottaa mukaan yhden nyrkkiä pienemmän ametistin. Nämä aarteet ovat vieläkin tallessa.
”Päällimmäisenä jäi mieleen lasten ja nuorten ilo ja riemu, mahtavat maisemat sekä monipuolinen sääkokemus. Into, bussikuski, takasi turvallisen ja joutuisan matkan, hieno asia!”, kommentoi eräs aikuinen matkaa. Matka kesti yhteensä kuusi päivää, joista neljä oli varsinaisia vaelluspäiviä ja kaksi matkapäiviä bussilla Mäntsälästä Pyhä-Luostolle. Viimeinen yö vaelluksen jälkeen vietettiin Kuusamon Tropiikissa, josta oli mukava lähteä puhtaana pitkälle kotimatkalle.
Parasta yhteinen tekeminen ja välittömyys
Vaelluksella ryhmä toimii omassa kuplassa ja varsin yhteisöllisesti. ”Välittömyys ja yhteinen kiireetön aika on parasta”, toteavat Nina Allonen ja Heli Kamila. Turvallisuussyistä puhelimet olivat kaikilla mukana, mutta niitä käytettiin pääasiassa viestintään. Muutoin luonto vei mielikuvituksen ja huomion mennessään. Pepin toisella vaelluksella mieleen jäivät pitkospuut ja suo, joka laittoi mielikuvituksen laukkaamaan ja siitä syntyi monta leikkiä matkalla ja perillä leiripaikassa. Illalla leiripaikan auringonlaskut olivat Pepin mukaan hienoja.
11-vuotiaalle Petralle tämä oli jo viides vaellus. Omassa rinkassa mukana kulkivat ruoat, makuupussi, makuualusta ja omat vaatteet. Rinkka tuntui Petran mielestä kevyeltä tai samanlaiselta kantaa kuin koululaukku. ”Tunturissa ylhäällä oleminen oli kivaa. Näki maisemat hyvin”, toteaa Petra. ”Pakkaamisessa tärkeää on, että myös lapset tietävät, mitä varusteita on mukana mihinkin säähän”, toteaa Essi Malmberg.
Viidellä vaelluksella mukana ollut Mirka iloitsi nähdessään riekon läheltä. Myös pitkät bussimatkat olivat kivoja, kun vietettiin aikaa yhdessä ja tehtiin kysymyksiä ja arvoituksia. Huttujärvellä vanha vene innoitti leikkimään prinsessaleikkiä rannassa päivän vaelluksen jälkeen. Aikuiset totesivatkin, että lapsille reissu ei ollut mitenkään rankka, vaan leiriytymisen jälkeen alkoi uudet vapaat leikit, joita innoitti päivällä nähdyt asiat. Puhelimet saivat rauhassa odottaa teltoissa.
Yhdessä matkatessa erityisen vahvaa on yhteisöllisyys. 11-vuotiaan Akselin mielestä parasta oli yhteinen tekeminen kavereiden kanssa linja-autossa. ”Yhteiselle vaellukselle on ollut mahdollista ottaa myös nuorten kavereita mukaan, ilman omia vanhempia”, toteaa Essi Malmberg. Johon Iiris toteaa puoliksi leikillään: ”jos lähdetään oman perheen kesken, mä jään kotiin, koska ei ole ketään kavereita”.
Ensi kesän vaelluksen suunnittelu on jo aloitettu.