Pakohuonepelit trendaavat nyt nuorisoseuroissa

Nuorisoseuroissa ympäri Suomea on kehittynyt pakopelihuonetoimintaa, jota on rakennettu erityisesti yhteistyössä kehittämishankkeiden kanssa. Pakopelejä on monenlaisia, mutta yleensä niissä pyritään ratkaisemaan tarinallinen haaste erilaisten pulmien ja tehtävien avulla aikarajaa vastaan.

Pakopelit ovat jo ideointi- ja valmisteluvaiheessa mainio tapa toimia yhteisöllisesti ja mahdollistaa kaikkien osallistuminen yhteiseen työskentelyyn. Pelitilanteessa tiimityö vahvistuu entisestään, sillä pelejä on vaikea suorittaa yksin. Toiminta trendaa erityisesti nuorison keskuudessa ja mikä olisikaan hienompi näyttämö pakopelihuoneelle kuin historiaa huokuva nuorisoseurantalo. Tähän juttuun on koottu nostoja toiminnasta eri puolilta maata.

“Määränpää: Tuntematon” – pakohuonepelikurssi ja pakohuonepeli-ilta Pornaisissa

Pornaisten Pohjoisessa nuorisoseurassa toteutettiin keväällä 2023 pakohuonepelikurssi osana Vintiöstä vaikuttajaksi -hanketta. Kolmiosaisessa kurssissa viisi nuorta rakensivat pakohuonepelejä, joita toukokuussa järjestetyssä pakohuonepeli-illassa saapui pelaamaan 12 nuorta ja heidän läheisiään.

Kurssilla käytiin läpi pakohuonepelien rakentamiseen liittyvää teoriaa ja esimerkkitehtäviä, joiden pohjalta nuoret lähtivät rakentamaan kaksi erittäin luovaa ja erilaista pakohuonepeliä, “Murha keittiössä” ja “Määränpää: Tuntematon”. Nuoret oppivat kurssin aikana suunnittelemaan pelin kulun, valitsemaan ja hankkimaan peliin tarvittavia välineitä, muokkaamaan ja tekemään tarvittavia pelimateriaaleja sekä muokkaamaan peliympäristöjä.

Livohkaan pakohuoneesta

Pakohuonepelien trendiin tarttuminen näkyy myös pohjoiskarjalaisessa Livohka –hankkeessa, jossa nuorten toimintaryhmissä kehittämien pelien kautta luodaan uutta toimintaa. Pakohuoneita on käytetty toiminnassa paitsi yhtenä pelillisyyden muotona, mutta niitä pelaamalla on koulutettu myös hankkeen mentoreita.

Peliprosessissa jokaisen omat vahvuudet pääsevät loistamaan. Jokaisen rooli on tärkeä, minkä lisäksi yhteistä päämäärää eli valmista pakohuonetta kohti mentäessä pääsee myös oppimaan uutta. Livohka mahdollistaa monelle nuorelle pakohuonepelin rantautumisen omalle paikkakunnalle ja osaksi omaa yhteisöä: esimerkiksi Lieksassa nuorten toiveena oli päästä mahdollistamaan kokemus pakohuonepelin pelaamisesta nimenomaan toisille.

Peliprosessit ovat innostavia ja imaisevat nuoret helposti mukaansa. Livohkaan osallistuneet ovat ryhtyneet omaehtoisesti ja avoimen uteliaasti opiskelemaan esimerkiksi kemiaa, paikallishistoriaa ja jopa sähköoppia. Livohka onkin ollut monelle nuorelle hyvä syy toimia ja olla mukana toiminnassa. Myös harjoittelijoita Livohkan pelimaailma kiinnostaa.

”Livohka on antanut mulle aivan älyttömän tärkeää kokemusta ryhmien ohjaamisesta, kuin myös pelisuunnittelusta. Se on aina kiinnostanut minua ja mentorina toimiminen on antanut mulle hyviä kokemuksia esimerkiksi pelien käsikirjoituksesta ja suunnittelusta. Nämä kokemukset ovat mulle tosi tärkeitä esimerkiksi opiskelujen kannalta”, Livohkassa nuoriso- ja yhteisöohjaajan opintoihin liittyvää harjoitteluaan suorittava Jesse Kuuru kertoo.

Kulttuurituulahduksia Keski-Suomessa –hanke mahdollisti maksuttoman pakohuonepelaamisen Kuusan nuorisoseurantalolla

Kuusan Kanavateatteri juhlii 30-vuotisjuhlavuotta ja yhtenä juhlavuoden erikoisuutena nuorisoseurantalon yläkertaan on valmistunut teatteriteemainen kauhupakohuone. Yli 10-vuotiaille suunnatussa huoneessa tehtävänä on ratkaista teatteriesityksen ensi-iltaa uhkaava murha ennen esityksen alkamista. Aikaa tähän on 60 minuuttia.

Pakohuoneen suunnittelu aloitettiin viime syksynä ja rakentaminen kuluvan vuoden tammikuussa. Pakohuone on teatterille suuri ponnistus ja jo pelkästään rakennusvaiheeseen on talkootunteja kulunut yli 400.

Nuorisoseuran aktiiveista löytyi osaamista niin rakennusalalta, ääni- ja valotekniikasta kuin pakohuonepelien pelaamisesta ja suunnittelustakin, joten huoneesta saatiin aikaan laadukas kokonaisuus. Moniaistillisessa kokonaisuudessa on hyödynnetty kuvaa, ääntä, ahtaita tiloja ja tunnusteluun liittyviä tehtäviä mahdollisimman monipuolisen kokemuksen saavuttamiseksi. Pakohuone on ollut suosittu, ja kahden kuukauden aikana lähes kaikki avoimet peliajat ovat täyttyneet ja huoneessa on vieraillut yli 180 kävijää.

Keski-Suomen Liiton hankerahoitus mahdollisti pakohuoneen rakennuksen nuorisoseurantalon yläkertaan useamman huoneen kokonaisuudeksi ja maksuttoman pelaamisen kahden kuukauden ajaksi. Nuorisoseura mietti pakohuonetoiminnan jatkuvuutta heti suunnittelun aloituksesta asti, ja hankkeen toiminnan jälkeen huone jatkaa toimintaansa maksullisena 1.5.2024 alkaen, jotta huoneen ohjaajalle saadaan maksettua palkkio.

Kuusan Kanavateatterin pakohuone sijaitsee Kuusan nuorisoseuran talolla (Koskelantie 43, Kuusa, Laukaa) yläkerrassa. kanavateatteri.fi/teatteri/pakohuonepeli/

Pakohuonepeli sopii kaikille

Pelit ylipäätään ovat hyviä kulttuurisen nuorisotyön menetelmiä, eivätkä esimerkiksi pakohuoneet vaadi valtavia resursseja, vaan ne voi tehdä helposti ”pienelläkin vaivalla”. Pakohuonepelien ympärille rakentuvat prosessit sopivat ihan kaikille, sillä ne luodaan aidosti itse: keskiössä ovat yhtäältä osallisuus ja toisaalta monimuotoisuus eli moniin tasoihin ja erilaisiin vaikeusasteisiin muovattavuus. Toiminta tukee kokonaisvaltaisesti nuorten hyvinvointia ja yhteisöllisyyttä. Ota meihin yhteyttä, mikäli haluat rakentaa omalle seurallesi pakohuonepelin.

Lisätietoa jutussa esillä olevista hankkeista ja niiden toiminnasta

itasuomi.nuorisoseurat.fi/livohka/
vintio.nuorisoseurat.fi/
keskisuomi.nuorisoseurat.fi/aluetoimisto/kulttuurituulahduksia/


Kirjoittajat
Henna Liiri, Riina Kylmälahti, Jenni Hyttinen, Laura Anttila, Riikka Rantapolku

Jaa
Kirjoittaja
Nuorisoseurat
Näytä kaikki kirjoittajan artikkelit