Tunnista ja tunnusta nuorisoseuraosaamista

Nuorisoseuratoiminnassa syntyy valtava määrä osaamista, jota tunnustamaan on luotu osaamismerkkejä. Merkkejä on jäsenistön hyödynnettävänä neljässä eri kategoriassa: seuratoiminta, harrastustoiminta, koulutus ja tapahtuman tekijät. Lisäksi yhteistyössä Opintokeskus Kansalaisfoorumin kanssa on toteutettu puheenjohtajan, sihteerin ja taloudenhoitajan osaamismerkit. Osaamismerkkejä voi hyödyntää esimerkiksi opiskelupaikkaa tai uutta työtä hakiessa.

”Nuorisoseuroissa vapaaehtoisena toimiminen on ollut läsnä lähes puolet elämästäni, joten on ymmärrettävää, että se on vaikuttanut suuresti siihen, millaiseksi ihmiseksi olen kasvanut. Olenkin oppinut sieltä monia olennaisia taitoja elämääni”, eräs opintomerkkiä hakenut henkilö sanoo.

Osaamismerkki on digitaalinen ja helppo

Osaamismerkit ovat tapa digitaalisesti tunnistaa ja tunnustaa yhdistys- ja harrastustoiminnassa kertynyttä osaamista. Sähköisen osaamismerkin taakse kätkeytyy tietoa taidoista, joita tunnustuksen saajalla on. Merkkejä on haettavissa monesta eri teemasta.

”Olen onnistunut erityisesti lasten ja vanhempien rohkaisemisessa, joka on näkynyt heittäytymisenä ja lasten itsenäisyyden kasvuna.”

Nuorisoseura toimijoidensa kannustajana ja osaamisen tunnustajina

”Ohjaamisessa kehittyminen on jatkuvaa oppimista ja uusia oppimisia tapahtuu jatkuvasti.”

Kun nuorisoseuran jäsenistössä havaitaan osaamista, on osaamismerkkien hakemiseen kannustaminen oiva tapa kertoa nuorisoseurojen aktiiveille heidän tekemästä merkittävästä työstä.

Järjestön ansio- ja tunnustusmerkit, Hermanni- ja Hermanska-arvonimet sekä paikalliset, alueelliset ja valtakunnalliset vuoden tunnustukset, kuten vuoden nuorisoseuralainen ja vuoden ohjaaja, haetaan aina saajalle erikseen. Tällöin huomio kohdistuu vain muutamaan aktiiviin kerrallaan. Osaamismerkkejä voidaan kuitenkin myöntää vaikka kokonaiselle nuorisoseurassa toimivalle talkootyöryhmälle kerralla. Osaamismerkki on myös ansio-ja tunnustusmerkkejä matalakynnyksisempi.

kuvakollaasi ohjaajien osaamismerkeistä
Osaamisen ja ohjausvuosien lisääntyessä voit hakea aina seuraavaa ohjaajan osaamismerkkiä.

Oman nuorisoseuraosaamisen tunnistaminen

Osaamismerkkihakemuksen täyttäminen voi havahduttaa huomaamaan oman, niin itselle kuin seuralle merkittävän, osaamisen karttumisen nuorisoseuratoiminnassa.

Omaa urapolkuaan pohtiessaan nuori voi kerätä osaamismerkkien kautta meriittejä hyödynnettäväksi opiskelupaikan tai työpaikan hakemisessa. Opiskeluissa osaamismerkkejä voi hyödyntää opintokokonaisuuksien osaamisen todentamiseen niin toisen asteen opinnoissa kuin ammattikorkeakoulun opintosisällöissä.

Toisaalta osaamismerkkihakemus on eräänlainen oppimiskokemus itsestä ja omista vahvuuksista, joka johdattaa parhaimmillaan pohtimaan ja huomaamaan omat voimavaransa ja kehittämiskohteensa, joiden äärelle on hyvä pysähtyä silloin tällöin oli sitten minkä ikäinen tahansa.

”Nuorisoseuratoiminta on parhaimmillaan ollut minulle suuri voimavara.”

Lisätietoa osaamismerkeistä saat aluetoimistoilta ja keskusseuroilta sekä osoitteesta
Nuorisoseurojen osaamismerkit
Osaamismerkkien tarkemmat sisällöt ja hakeminen

Artikkelissa käytetyt kommentit ovat poimintoja anonyymeista osaamismerkkihakemuksista.

Ilmoitus saadusta osaamismerkistä tulee sähköpostitse ja ohjaa rekisteröitymään Open Badge Passport -palveluun. Osaamismerkin jako onnistuu helposti sosiaalisen median kanavissa kuten LinkedInissa, Facebookissa ja Twitter-sovelluksessa.

Jaa
Kirjoittaja
Minna Pasi

Minna Pasi on Suomen Nuorisoseurojen harrastus- ja seuratoiminnan suunnittelija. Minna on todellinen monilahjakkuus harrastustoiminnan saralla. Hänen kynästään saamme lukea mm. ohjaajakoulutusten tuoreimmista uutisista ja kaikesta harrastamiseen liittyvästä.

Näytä kaikki kirjoittajan artikkelit