Ihmisenä ihmiselle

Osallisuus on kuulunut viimeiset vuodet jokaisen ajan hermolla olevan järjestön arvoihin ja strategiaan. Osallisuus määritellään usein kahden eri ulottuvuuden kautta: poliittinen osallisuus on mahdollisuutta vaikuttaa asioihin ja sosiaalisella osallisuudella tarkoitetaan tunnetta joukkoon kuulumisesta. Osallisuus on siis kokemus, joka syntyy toiminnasta, joka on jollain tavalla merkityksellistä, johon osallistuu mielellään ja jossa kokee voivansa vaikuttaa. Harvoin kukaan kuitenkaan miettii, että koenpa minä nyt tässä osallisuutta, vaan useimmiten ihmiset osallistuvat toimintaan, joka on mieleistä ja osallisuuden kokemus syntyy kuin itsestään.

Osallisuuden kokemus ei kuitenkaan synny ihan itsestään. Nuorisoseurat ovat olleet osallisuuden edelläkävijöitä jo toimintansa alkuvuosista. Nuorisoseuroissa on tietoisesti kasvatettu hyviä ihmisiä ja kunnon kansalaisia. 1800-luvulla tästä ei vielä puhuttu osallisuutena, mutta periaate oli sama.

Nuorisoseuroissa lapsille, nuorille ja aikuisille tarjotaan mahdollisuuksia osallistua monipuolisesti erilaiseen toimintaan: yhdessä järjestetään tapahtumia, harjoitellaan esityksiä, kannetaan vastuuta oman nuorisoseuran taloudesta, harrastusryhmistä tai seurantalosta ja kannustetaan muitakin osallistumaan. Ihmiset tutustuvat toisiinsa ja haluavat ponnistella lähiyhteisön tai laajemminkin järjestön tai yhteiskunnan hyväksi. Tärkeää tässä kaikessa on se, että saa olla itse mukana tekijänä ja kokijana – vaikuttamassa toimintaan jollain tavalla.

Koska osallisuus kiinnostaa minua, olen tutkinut sitä myös väitöskirjassani. Selvitin 4–13-vuotiaiden lasten kanssa, mistä osallisuuden kokemus heidän mielestään muodostuu. Lapset saivat ottaa kuvia ja kertoa tilanteista, jotka auttavat vahvistamaan ryhmään kuulumisen tunnetta ja halua vaikuttaa yhteiseen toimintaan. Lasten mukaan osallisuuden kokemus syntyy tutuista ihmisistä, kaikkien osallistujien tasapuolisesta huomioimisesta, kiireettömästä ilmapiiristä, huumorista, mukavasta tekemisestä ja toimintaan osallistumisen vapaaehtoisuudesta. Osallisuuden vahvistaminen ei siis vaadi mitään vippaskonsteja vaan olemista ihmisenä ihmiselle.

Kirjoittaja Elina Weckström