Johanna Tulonen Lounais-Suomen uusi koordinaattori

Lounais-Suomen aluetoimistolla on aloittanut marraskuun alussa uusi koordinaattori Johanna Tulonen. Johannalla on kokemusta kunnallisesta nuorisotyöstä ja hän on tehnyt paljon töitä nuorten osallisuuden parissa. Koulutukseltaan hän on yhteisöpedagogi (YAMK).

Aluekoordinaattorina Johanna tukee Lounais-Suomen alueen jäsenseurojen lapsi-, nuoriso- ja vapaaehtoistyötä, suunnittelee ja toteuttaa koulutuksia sekä tekee seurakäyntejä. Lounais-Suomen palvelualue kattaa Tampereen, Porin ja Turun alueet. Alueen toisena koordinaattorina toimii Tiina Koskinen.

Johanna harrastaa keramiikkaa, jossa pystyy uppoutumaan tekemiseen ja haastamaan myös itseään. Lisäksi hän on ruokaintoilija, vaikka arjessa se usein tarkoittaakin makaronilaatikkoa ripauksella ketsuppia.

Lapsuudessaan Johanna osallistui paikallisen nuorisoseuran järjestämään teatterikerhoon. Kerhosta jäi erittäin lämpimät muistot. ”Oli ihanaa, että pääsimme ihan kotikylällä toteuttamaan luovuuttamme ja eikä tarvinnut lähteä kauaksi harrastamaan”, hän muistelee.

Jaa
Kirjoittaja
Essi Roisko

Essi Roisko on Suomen Nuorisoseurojen viestinnän suunnittelija ja Nuorisoseurat -verkkolehden toimitussihteeri.

Näytä kaikki kirjoittajan artikkelit