”Kansanmusiikista ja Folklandialta se kaikki ponnistaa, mitä mä teen” – Vilma Jää tähdittää vuoden 2023 tapahtumaa

Kansanmusiikin ja kansantanssin suurtapahtuma Folklandia järjestetään Baltic Princessillä 13.–14.1.2023 jo 26. kerran. Ohjelmistoa tähdittävät kotimaisen ja pohjoismaisen folkin eturivin artistit ja kiinnostavimmat kokoonpanot. Yksi tammikuisen festivaalin tähtiartisteista on kansanmuusikko, laulaja ja säveltäjä Vilma Jää.

Vilma Jää on etnopop-artisti, joka yhdistää vuosisatoja vanhoja tarinoita elektroniseen musiikkiin. Kansanmusiikkia valtavirtaan vievän Jään musiikissa akustiset perinnesoittimet kanteleesta kampiliiraan sulautuvat synteettisesti tuotettuihin biitteihin. Vilma Jää sekoitteleekin taitavasti kansanmusiikkia ja karjalaisia karjankutsuhuutoja etnopoppiin.

Syksy on ollut oopperan täyteinen

Jää on esiintynyt syksyn aikana myös Kaija Saariahon oopperassa Innocence, ja taiteilijan syksy on kulunut intensiivisesti oopperan esityksissä.

“Tykkään tosi paljon myös näyttelemisestä ja sitä pääsen oopperassa tekemään. Normaalisti olen lavalla omana itsenäni ja kontaktissa yleisön kanssa. Lavalla voi tällöin improvisoidakin, mutta oopperassa lähes kaikki, mitä lavalla teen, on just eikä melkein niin, kuin on harjoiteltu ja sovittu”, Jää pohtii.

Jää esittää oopperassa Markétan roolin. Innocencen esitykset myytiin loppuun jo syksyllä, ja Jään syksyyn ei ole paljon muuta mahtunut, kuin ooppera. Toisinaan esityksiä on ollut jopa kolmena päivänä viikossa. Omia keikkoja ei tästä syystä syksyyn juuri ole mahtunut. Siksi Vilma Jää odottaa esiintymistään Folklandialla 2023.

“Rakastan Folklandiaa. Olen ollut Folkkiksella ekan kerran, kun olen ollut kuusi viikkoa vanha, ja vuosi oli 1996. Onko se ihan eka Folklandia? 12-vuotiaasta lähtien olin risteilyllä melkein joka vuosi, koska mun äiti oli silloin Folkkiksen tuottajana. Sain aina tehdä jotain pientä hommaa staff-paita päällä. Se oli tosi, tosi kivaa. Folklandia oli myös se paikka, jossa ekan kerran tajusin, että kansanmusiikkia voisin soittaa itsekin.”

Käännekohta Folklandialla

Vilma Jää on ollut kansanmusiikin ja erityisesti kansantanssin ympäröimänä äitinsä työn kautta koko lapsuutensa. Neljävuotiaasta saakka klassista viulua soittanut Jää oli käynyt kansanmusiikkileireilläkin lapsena muutamana kesänä, mutta folk tuntui aina ennemminkin äidin ”omalta jutulta”. Varhaisteini-iässä klassinen viulunsoittokaan ei enää iskenyt nuoreen Vilmaan, ja hän päätti pitää taukoa viulunsoitosta.

Kahdeksannella luokalla Vilma Jää kuitenkin astui taas Folklandialle ja viuluhan soi risteilyllä joka kolkassa.

“Mun silmät vaan yhtäkkiä aukes. Mä olin ollut koko ajan kansanmusiikin ympäröimänä, mutta en ollut ajatellutkaan, että se voisi olla mun juttu. Siellä mä sit heti sanoin äidille, et mä haluaisin alkaa soittaan kansanmusiikkiviulua.”

Eikä aikaakaan, kun Jään opettajaksi ryhtyi Meri-Heini Luoto. Luoto opiskeli tuolloin Sibelius-Akatemian pedagogiikka-kurssilla, ja Jäästä tuli hänen harjoitusoppilaansa. Luoto on nykyään urallaan ansioitunut, kuuluisa kansanmuusikko ja säveltäjä.

“Kansanmusiikki symboloi mulle vapautta. Se on niin iloista ja riemukasta. Ihanaa tulla Folklandialle nyt yhtenä pääartistina. Jokin ympyrä sulkeutuu”, Jää tuumii.

Keikkajännitystä ja bilemeininkiä

Vilma Jään kanssa Folklandialla 2023 nähdään kanteletta soittava Hanna Ryynänen sekä live-elektroniikasta vastaava Mimi Kantola. Ryynänen soittaa kanteletta Jään levyllä Saatanan saalistaja ja on ollut mukana muutamalla keikalla. Jään sanojen mukaan kantele tuo instrumenttina ”niin paljon lisää” elektroniseen musiikkiin. Jää ja Ryynänen ovat soittaneet yhdessä yli kymmenen vuotta Sibelius-Akatemian kansanmusiikkilinjan nuorisokoulutuksesta asti. Tuleva Folklkandian keikka kuitenkin myös jännittää kokenutta esiintyjää.

Etnopopartisti Vilma Jää yhdistää vuosisatoja vanhoja tarinoita elektroniseen musiikkiin. Folklandialla Jään kanssa lavalla nähdään Hanna Ryynänen ja Mimi Kantola.

“Se uus laiva! Silja Europalla tunnen kaikki pienet nurkatkin. Nyt ei ole mitään tietoa, millainen keikkapaikka on. Mutta odotan kyllä tosi paljon meidän esitystä! Mulla on keikka yhdeltä yöllä ja tiedän, että se on just se keikka, jolle jengi tulee bilettämään Huutokatrillin jälkeen. Hauskaa vetää kunnon bilekeikka. Luulen, että Folkkis-kansa on aivan liekeissä risteilyllä tänä vuonna, koska koronan vuoksi on ollut kahden vuoden tauko. Nyt pääsee päästämään höyryjä, ja jengi pääsee kunnolla juhlimaan.”

Vähän jouluhörhö

Ennen Folklandiaa Vilma Jää rauhoittuu kuitenkin joulun viettoon ja hän kertoo olevansa intohimoinen jouluihminen.

“Rakastan joulua, rakastan lunta ja rakastan joululauluja. Olen säveltänyt monta joululaulua ja haaveilen jonain päivänä julkaisevani oman joululevyn.”

Joulussa Vilma Jään mukaan on parasta läheiset ja ruoka. Hän kuvailee itseään ”jouluhörhöksi” ja kertoo, että opiskellessaan Sibelius-Akatemiassa hänellä oli tapana pukeutua koko joulukuu punaiseen jouluasuun. Jouluasu kävi runsaammaksi päivittäin siten, että hän lisäsi joka päivä asuun jotain ”jouluisaa”.

“Ihanaa päästä tammikuussa esittelemään mun työkavereille ja tiimille Folklandialla, että täällä mun juuret on. Kansanmusiikista ja Folklandiasta se kaikki ponnistaa, mitä mä teen. Folkkiksesta lähti mun ura kansanmusiikin parissa.” Vilma Jää esiintyy Hanna Ryynäsen ja Mimi Kantolan kanssa Folklandialla 14.1. klo 01 Starlightissa 6. kannella. Folklandian koko ohjelmisto on katsottavissa osoitteessa folklandia.fi. Lippuja Folklandialle myy Ikaalisten matkatoimisto.


Kuvat Mikko Malmivaara

Jaa
Kirjoittaja
Elina Kaakinen

Elina Kaakinen on Suomen Nuorisoseurojen tapahtuma- ja viestintäkoordinaattori. Elina on järjestön virallinen somevelho. Hänen aiheitaan verkkolehdessä ovat esimerkiksi eri tapahtumamme.

Näytä kaikki kirjoittajan artikkelit