Miikka Huisko, Risto Ukkonen, Tero Sarkkinen, Jenni Hyttinen, Esko Korpelainen ja Tiina-Riikka Turunen.

Uusia työntekijöitä Nuorisoseuroissa

Nuorisoseurojen tapahtumatoimiston Pispalan Sottiisiin uudeksi tuottajaksi on valittu Miikka Huisko. Miikka on aloittanut tehtävässään 1.9.2023.

Taustaltaan Miikka on musiikkitieteilijä ja muusikko. Hän valmistui filosofian maisteriksi Jyväskylän yliopistosta vuonna 2019.

“Olen ollut vuodesta 2018 mukana järjestämässä Jyväskylän Kesä -monitaidefestivaalia. Muutto Tampereelle sai minut kuitenkin etsimään uusia haasteita”, Miikka kertoo.

Miikan työtehtäviin kuuluu tapahtumatoimiston vastuulla olevien tapahtumien tuottaminen yhteistyössä muun tiimin kanssa. Pispalan Sottiisi tuottaa vuosittain Folklandia – festivaaliristeilyn tammikuussa, Pispalan Sottiisin kansainvälisen kansantanssifestivaalin parillisten vuosien kesällä sekä kansantanssin konsertti- ja koulutustapahtuma Tanssimanian parittomina vuosina syyskuussa.

Risto Ukkonen Lapin aluetoimiston toiminnanjohtajan opintovapaan sijaiseksi

Lapin aluetoimiston toiminnanjohtajan opintovapaan sijaisena on aloittanut marraskuun lopussa Risto Ukkonen. Hänen sijaisuutensa jatkuu 31.5.2024 asti.

Koulutukseltaan Risto on pian valmistuva hallintotieteiden maisteri. “Osaamisalueeni on johtamisen psykologiassa. Pidän erityisesti yhteisöille itselleen tärkeiden aiheiden pohtimisesta ja kehittämisestä yhteisesti.”

Riston koti on Rovaniemellä ja hän viihtyy niin kylillä kuin kaupungissa.

“Minulle erityisen tärkeä paikka on teatteri, jonka parissa touhuan aktiivisesti pääasiassa ohjaajana ja näyttelijänä eri harrastajayhteisöissä”, Risto kertoo.

Livohka –hankkeeseen valittu kaksi työntekijää

Uudessa Livohka –hankkeessa on aloittanut projektityöntekijöinä Tero Sarkkinen ja Jenni Hyttinen. Tero on nuorten luovan toiminnan monitaituri ja Jenni kulttuurihyvinvoinnin ja ryhmätoiminnan osaaja.

Livohka lisää pohjoiskarjalaisten nuorten osallisuuden toteutumista paikallisesti. Nuorten toimintaryhmissä kehitetään erilaisia pelejä, jotka luovat uutta toimintaa omalle paikkakunnalle.

“Mitä ikinä tehhäänkin, nii se tullee olemmaan ihan mahotonta meininkii! Korvat herkillä seikkaillaan ympäri susirajaa ja annetaan nuorten voiman tulla esiin”, Jenni ja Tero kertovat.

Dynamo –hanke jatkuu uuden tiimin voimin

Esko Korpelainen ja Tiina-Riikka Turunen ovat Nuorten Dynamo – Osallistavaa tapahtumatuotantoa Etelä-Savossa –hankkeen uudet projektityöntekijät.

Esko on teatteritaiteen maisteri ja teatteri-ilmaisun ohjaaja, joka on viime vuosina työskennellyt Suomen Nuoriso-opistossa kasvatus- ja ohjausalan perustutkinnon opettajana sekä erilaisissa taiteen vapaan kentän tehtävissä Esittävän taiteen osuuskunta Kaukasuksen kautta.

“Korostan työssäni yhteistä ratkaisukeskeistä ajattelua, läsnäolon taitoja, kuuntelemiseen hiljentymistä, kestäviä työtapoja sekä turvallisemman tilan ja feministisen pedagogiikan näkökulmia”, Esko avaa.

Vapaa-aikaansa Esko viettää valkoisenpaimenkoiran, liikunnan, mökin ja kasvisruokareseptien välittömissä läheisyyksissä.

Mikkeliläinen Tiina-Riikka on kulttuurituottaja, joka on tehnyt työuransa kulttuurin ja tapahtumien parissa. Tällä hetkellä hän opiskelee ylempää ammattikorkeakoulututkintoa kulttuurihyvinvoinnin koulutusohjelmassa.

Tiina-Riikan vapaa-aika menee musiikin, elokuvien ja eri kulttuuririentojen parissa. “Pian olemme puoliseni ja mäyräkoiramme Rommin kanssa muuttamassa yli 100-vuotiaaseen hirsitaloon, joten uuteen kotiin asettuminen on varmasti lähikuukausien vapaa-ajan suurin hallitsija.”

Jaa
Kirjoittaja
Essi Roisko

Essi Roisko on Suomen Nuorisoseurojen viestintäasiantuntija ja Nuorisoseurat -verkkolehden toimitussihteeri.

Näytä kaikki kirjoittajan artikkelit