Nuorten karaokeilta. Nuorten toiveesta karaokeiltoja on järjestetty nyt jo kahdesti vuoden aikana.

Vintiöitä liikkeellä Pornaisissa

Pornaisten Pohjoisessa Nuorisoseurassa on päästy kehittämään nuorten toimintaa vaikuttajahankkeen avulla. Toiminta on jo tuonut seuraan uusia nuoria.

Keski-Uudellamaalla pienessä maalaiskunnassa Pornaisissa, tarkemmin sanottuna Halkian kylässä sijaitseva Pornaisten Pohjoinen Nuorisoseura on ollut toiminnassa jo 112 vuotta.

Seuran toiminta on aina ollut monipuolista ja tälläkin hetkellä tekemisen riemusta nautitaan vauvasta vaariin. “Aktiivinen ja kehittävä toimintatapa on ahkerien ja sitoutuneiden talkoolaisten ansiota, joita onneksemme löytyy niin kyläläisistä kuin vähän kauempaakin”, seuran sihteeri Hanna-Maija Perttola kertoo. 

Toimitilana seuralla on oma talo, vuonna 1906–07 rakennettu Kivistö. Kivistöä vuokrataan erilaisiin tilaisuuksiin ja juhliin, minkä lisäksi siellä järjestetään seuran omaa toimintaa kuten Tempoa Tenaviin -kursseja, Touhuaamupäivä-kerhoja, 4.–6.-luokkalaisten Kiska -iltoja ja Naisteniltoja. Seuran viikkotoimintaan kuuluvat lisäksi aikuisten sulkapallokerho ja höntsäsähly sekä sirkuskerhot, jotka järjestetään läheisellä alakoululla.

Teatterin tekeminen on kuulunut vahvasti nuorisoseuran toimintaan aina perustamisvuosista lähtien ja vuodesta 1977 alkaen on esitetty näytelmiä Koskenniskan kesäteatterissa.

Nuoret mukaan toiminnan suunnitteluun

Tämän vuoden aikana Pornaisten Pohjoisessa Nuorisoseurassa on keskitytty erityisesti nuorten toiminnan kehittämiseen alueellisen Vintiöstä vaikuttajaksi, murkusta muutoksentekijäksi -vaikuttajahankkeen avulla.

”Hankkeeseen valittiin mukaan nuorisoseuroja, joissa on entuudestaan tarjolla harrastusmahdollisuuksia ja tapahtumia, mutta ei juurikaan nuorille kohdistettua toimintaa. Pornaisten Pohjoinen Nuorisoseura on aktiivinen nuorisoseura, jossa vapaaehtoisia toimijoita on useita, joten uuden toiminnan tuominen osaksi toimintaa on sujunut suunnitellusti”, kertoo Vintiö -hankkeen projektikoordinaattori Laura Anttila.

Hankkeen alettua seurassa on järjestetty nuorten toiveiden mukaisesti mm. teemallisia nuorten iltoja, jossa nuoret ovat päässeet laulamaan karaokea, pelailemaan pelejä ja hengailemaan yhdessä ystäviensä kanssa seurantalo Kivistöllä.

”Nuoret järjestivät viime talvena kyläsuunnistuksen, jossa päästiin ulkoilemaan talvisissa tunnelmissa. Onneksi ulkoilun jälkeen seurantalolla odottivat lämmin kaakao ja pullat!”, Anttila kertoo. ”Nuorille järjestettiin myös pakohuonepelikurssi, jossa he pääsivät tutustumaan pakohuonepelien tekemiseen ja suunnittelemaan kaksi upeaa peliä muille nuorille pelattavaksi.”

Tavoitteena on, että jo hankkeen aikana nuorten toiminta saadaan osaksi nuorisoseuran toimintaa ja nuoret haluavat itse olla aktiivisia tekijöitä toimintaa suunnitellessa ja toteuttaessa. Onnistuneet nuorten illan voivat hyvinkin olla uusi toimiva käytäntö, jolla nuoria saadaan seurantalolle. On myös tärkeää ylläpitää sellaista tekemisen kulttuuria, jossa nuorilla on mahdollisuus itse suunnitella ja toteuttaa oman näköistä toimintaa.

Pornaisten Pohjoisessa Nuorisoseurassa hankkeessa on mukana joukko aktiivisia nuoria, joista osa ei ole ollut aiemmin seuran toiminnassa mukana. Nuoret ovat antaneet positiivista palautetta toiminnasta, ja he ovat olleet tyytyväisiä siihen, että heidän toiveensa ja ajatuksensa otetaan aidosti huomioon.


Nuorten alueellinen vaikuttajahanke on Etelä-Suomen Aluehallintaviraston rahoittama hanke, jonka tavoitteena on vahvistaa nuorten vaikuttamisosaamista sekä itselleen mieluisan toiminnan toteuttamista paikallisesti.

Jaa
Kirjoittaja
Hannu Ala-Sankola

Suomen Nuorisoseurojen järjestö- ja jäsenpalveluiden johtajana Hannu osaa kansalaisjärjestöbyrokratian ja lainsäädännön vaikka unissaan. Hän kirjoittaa verkkolehteen enimmäkseen järjestöllisistä teemoista sekä paikallisten nuorisoseurojen kuulumisista.

Näytä kaikki kirjoittajan artikkelit