Yhdistyslain muutos mahdollistaa etäkokoukset myös jatkossa

Hallitus on antanut eduskunnalle esityksen yhdistyslain muutamien pykälien muuttamisesta. Muutokset koskevat suurelta osin jäsenen päätösvaltaa. 

Muutoksen jälkeen vallitsee yhdistysten kokousten (meillä lähinnä syys-, kevät- tai vuosikokous) osalta pitkälti samat säädökset kuin on ollut voimassa korona-aikanakin. Yhdistyksen kokoukset voidaan pitää myös jatkossa yhdistyksen hallituksen tai yhdistyksen kokouksen päätöksellä (ilman sääntömuutosta) tietoliikenneyhteyden ja muun teknisen apuvälineen avulla. Tämä käytäntöhän olisi päättynyt korona-ajan poikkeussäädöksen voimassaolon päättyessä 30.6.2022. 

Käytäntö edellyttää äänestys- ja vaalijärjestyksen hyväksymistä. Äänestys- ja vaalijärjestyksessä kerrotaan tarkemmin tarvittavat äänestystä ja vaalia koskevat lain säännöksiä ja yhdistyksen sääntöjä täydentävät määräykset. Liitto laatii nuorisoseurojen käyttöön mallin äänestys- ja vaalijärjestyksestä. Malli on valmiina alkusyksystä.

Myös muita muutoksia tulossa

Eduskunnan käsittelyyn on tulossa syyskaudella 2022 muitakin yhdistyslain muutoksia. Nämä muutokset koskisivat jäsen- ja liittoäänestyksen mahdollistamista hallituksen jäsenistä sekä mahdollistaisi jäseneksi ottamisen ja eroilmoitusten vastaanottamisen delegoinnin, jos nämä on kirjattu yhdistyksen sääntöihin. Nykyisessä laissahan jäsenen ottaminen ja erottaminen on määritelty hallituksen tehtäväksi. Lisäksi se mahdollistaisi kevyemmän tilinpidon pienille yhdistyksille: yhdistykset, joiden taloudellinen toiminta on vähäistä, voisi pitää tiliotepohjaista tilinpitoa, siis maksuperusteista yksinkertaista kirjanpitoa. Tällöin mahdollistuisi myös tilinpäätöstä kevyemmän vuosilaskelman tekeminen. Näiden yhdistyslain uudistusten ennakoidaan astuvan voimaan 1.1.2023 alkaen. 

Syksyn aikana arvioidaan tarvetta liiton sääntöjen sekä keskusseurojen ja paikallisten nuorisoseurojen mallisääntöjen uudistamiseen. Muutoksista ja niiden aikataulusta tiedotetaan erikseen syksyn aikana.

Jatkovalmistelussa on myös yhdistysten yhdistymisen helpottaminen. Lisäksi etenemässä olisivat toimitusjohtaja-toimielimen mahdollistaminen yhdistyksille sekä ns. toimintaryhmälaki, mikäli toteutukseen saadaan budjettirahoitus. Mikäli esitykset etenevät, ne ennakoidaan tulevan voimaan 1.1.2024 alkaen.


Kuva Annina Laaksonen

Jaa
Kirjoittaja
Hannu Ala-Sankola

Suomen Nuorisoseurojen järjestö- ja jäsenpalveluiden johtajana Hannu osaa kansalaisjärjestöbyrokratian ja lainsäädännön vaikka unissaan. Hän kirjoittaa verkkolehteen enimmäkseen järjestöllisistä teemoista sekä paikallisten nuorisoseurojen kuulumisista.

Näytä kaikki kirjoittajan artikkelit