Tauski ja Antsu hetkeä ennen keikkaa. PMK Track Fest oli parivaljakolle yksi ensimmäisistä keikkapaikoista.

Dynamo sytyttää valon

Nuoret Etelä-Savon dynamoina -hankkeessa 16–25-vuotias nuori pääsee itse tuottamaan asuinpaikkakunnalleen, Mikkeliin tai Pieksämäelle, ihkauuden tapahtuman. Vuoden 2023 elokuun loppuun mennessä Mikkelin ja Pieksämäen nuoret saavat kokea neljä uutta tapahtumaa tekijöinä ja kokijoina. Tavoitteena on, että oma kotikaupunki on entistäkin rakkaampi, kun on itse osallisena sen tapahtumakentän rakentamisessa. Nuoret Etelä-Savon Dynamoina on Etelä-Savon ELY-keskuksen rahoittama ja Suomen Nuorisoseurojen hallinnoima ESR-hanke. Tavoitteena on ennaltaehkäistä nuorten syrjäytymistä nuoren omaa toimijuutta aktivoimalla, osallisuuden keinoin.

Vartin varoajalla tapahtumatuottajaksi

Hankkeen ensimmäinen kevät täyttyi PMK Track Festin suunnitelmista. Ryhmä toisilleen tuntemattomia nuoria kehitti, nimeä myöten, uuden, katukulttuuriin keskittyvän festivaalin Pieksämäelle. Yksi tekijöistä on Mika Teppanainen, joka lähti mukaan toimintaan kevään hektisen hengen mukaisesti, vartin varoajalla. Mika kysyi sähköpostitse, millaisesta toiminnasta on kyse ja voisiko hän vielä päästä mukaan. Sattumoisin hankkeen vetäjät Nazia Asif ja Aki Menna olivat juuri Dynamo-ryhmän tapaamisessa. Mika sai puhelun koko ryhmältä ja kutsun tulla saman tien kokoontumiseen mukaan ja hän tuli. Näin Mika itse kertoo matkastaan PMK Trackin kehittäjänä ja luojana Dynamo-ryhmässä.

 ”Kun istahdin ensimmäistä kertaa siinä hetkessä uusien ihmisten joukkoon kuuntelemaan ja ihmettelemään, ajattelin, että mitä visiota kohti me lähdemme liikkumaan ja minkälaisen kokoonpanon kanssa olinkaan tekemisissä? Liityin kaksi viikkoa muita myöhemmin, mietteet ja ideat olivat kerenneet jo muhimaan ryhmän sisällä. Ennen huhtikuuta ajatuksena oli ensisijaisesti pyörittää ulkoilmaelokuvasetti Kulttuurikeskus Poleenin seinään ja muuta mukavaa oheisohjelmaa ihmisille. Realismi painoi kuitenkin niskaan ja kustannukset nousivat pilviin. Pienen tappion jälkeen katseet kääntyivät kuitenkin jo aivan uutta konseptia kohden. Katukulttuuriteemalla varustettu festivaali!”

Vetonaulana Etta

“Mikäs sen hienompaa kuin erinomainen musiikki, tekemistä ja ruokaa? Ryhmästä muodostui tiivis ja tehokas joukkue, joka pohti ja toteutti määrätietoisesti ideoitaan. Tarvitsimme ajankohtaisen ja nousukiitoa tekevän artistin, jota lähettiin seulomaan lukuisten tarjouspyyntöjen kera. Vaihtoehtoja kertyi monia, mutta yksi nimi erottui selkeästi muista. Etta, ai että Etta!

Ideoitahan oli kaiken kaikkiaan rutkasti! Sade ry:n kanssa tehty Call Out -yhteistyö osoittautui todella hyväksi ideaksi ja siitä jäi paljon kokemusta käteen. Palaverit ja tapaamiset vahvistivat tapahtuman kokonaisuutta ja halua luoda jotakin hienoa, samalla itseilmaisu kehittyi. Microsoft Teamsin käyttö tuli hyvin tutuksi ja robottiäänet myös. Ohjaaja-Tiinalle isot propsit leipurin hommista, kukaan ei jäänyt nälkäiseksi työn äärellä.

Nuori Kulttuuri Talks -konsepti oli ainoa, jossa heräsi epäilys, ettei tämä toimisi Pieksämäellä. Kun tutustuimme lisää Talksin kokonaisuuteen ja kuinka se voisi edesauttaa nuorten ja päättäjien välistä synergiaa, niin mieleni alkoi muuttumaan. Eihän täälläpäin nuoria kauheasti kuunnella, eikä 16–25-vuotiaille löydy kauheasti menoa ja meininkiä. Kulttuuritoiminta on vähäistä ja urheiluseuroja on kourallinen tarjolla. Täälläpäin skeittiparkki muuttuu pumptrack-radaksi ja Ideapark Prismaksi. Jos nuoria saisi pysymään Pieksämäellä, niin se olisi päättäjien suurin saavutus vuosikymmeniin.”

Hommat pelasivat hyvin yhteen

“Tapahtuman muovautuminen toteuttamiskelpoiseksi vaati paljon mietintätyötä ja suunnittelua. Aikataulutus, luvat, järkkärit, sponsorit, muut toimijat, vapaaehtoiset ja infra. Bäkkärille herkut ja tietenkin hyvä nesteytys. Nazia hoiti hommat todella hyvin, isot kiitokset ja hurraahuudot ovat aiheellisia. Tapahtuman luominen vaatii aika monta soittoa ja palaveria.

Call Out Suomi hoiti DJ-, katutanssi-, raplyriikka- ja graffitityöpajat. Samalla Rehtori ja Joosu J saatiin esiintymään 30 minuutin seteillä. Siinä oli aikamoinen paketti yhdeltä istumalta ja hommat pelasivat hyvin. Dynamo-ryhmämme esiintyjä Tauski veti myös aika underground-tyylisen keikan, vaikka monet sekoittivat Tauskia meidän Tauskiin, niin sehän oli vaan myönteistä mainostusta PMK Track Festille.

Tapahtumapäivänä oli aivan erinomainen fiilis, sitä tunsi, kuinka kaikki, mitä muovasimme fläppitaululla tai muistilapuilla heräsi eloon. Mikään idea ei valunut hukkaan ja nuoriahan tuli! Alueen rakentaminen oli myös mukavaa puuhaa. Propsit myös juontajille, itse olisin jännittänyt moista roolia, mutta Veera ja Annikati hoiti homman kotiin.”

Tapahtumassa mukana noin 450 kävijää

Pieksämäellä, Heikinlammen lavalla, 10.6.2022 pidetty PMK Track Fest keräsi noin 450 kävijää. Ensimmäistä kertaa järjestetty nuorten katukulttuuriin keskittyvä ilmaisfestari koettiin hyväntuulisessa ja urbaanissa puistomiljöössä. Jyväskyläläisen Eppu Vatasen vetämä skeittityöpaja veti kuin magneetti paikallisia harrastajia. Runsaasta työpajatarjonnasta erottautui myös Arttu Martikaisen ohjaama graffitipaja. Illan pääartistia Ettaa seurasi noin 250 pieksämäkeläistä nuorta. Etalle oli viikkoa ennen Pieksämäen festivaalia luovutettu kultalevy hänen ensimmäisestä albumistaan. Ryhmän vetäjien, Akin ja Nazian lisäksi Tiina Kontro-Heiskasen, oli vain nyökyteltävä: ryhmä oli todella ajan hermolla valintojensa suhteen.

PMK Track Festin jengi, Aki Menna, Mika Teppanainen, Milla Vauhkonen, Annikati Markkanen, Veera Toivonen, Nazia Asif ja Gülsüm Ciftci yhdessä tapahtuman pääartistin, Etan kanssa. Etta hymyilee porukan keskellä hattu päässä.

Dynamo-hanke muutti elokuun alussa Mikkeliin ja ryhtyy siellä keräämään uusia ryhmiä toteuttamaan jotain aivan uutta. Tärkeimpinä matkaeväinä ovat Pieksämäen ryhmän kokemukset; yhteisöllisyys ja osallisuus luovat omistajuutta tekeillä olevaan tehtävään. Vaikuttaisi siltä, että Pieksämäellä nähdään myös kesällä 2023 PMK Track Fest, vaikka hanke Pieksämäen osalta päättyi. Ainakin tahtotila on suuri.


Teksti Mika Teppanainen ja Nazia Asif

Kuva Nazia Asif

Jaa
Kirjoittaja
Nuorisoseurat
Näytä kaikki kirjoittajan artikkelit