Luovuus kukoistaa. Kansantanssinohjaajat kehittivät ohjaajakoulutusta ja tuottivat iltaohjelmaan yhteisöllisen ohjelmanumeron, johon ei kukaan pystynyt osallistumaan hymyilemättä. Eri kulttuurimuotojen, kuten tanssin, teatterin ja sirkuksen, harrastaminen on toimintamme keskiössä. Nuorisoseuroissa harrastetaan myös yhteisöllistä liikuntaa.

Nuorisoseurojen arvot arjessa – kokemuksia kouluttajien ja mentoreiden tapaamisesta

Nuorisoseurojen kouluttajien ja mentoreiden superviikonloppu koettiin Mikkelissä, Paukkulassa maaliskuun lopulla. Pitkään odotettu tapahtuma sisälsi viisi koulutuskokonaisuutta, ja se kokosi järjestön arvopohjan keskusteluihin noin 50 osallistujaa koko maan alueelta.

Suomen Nuoriso-opiston kampuksella mahdollistettiin mentoreiden ja kouluttajien vertaistapaamisia sekä vahvistettiin Nuorisoseurojen toiminnan avainhenkilöiden yhteistä arvopohjaa uuden Nuorisoseurat 2030 -strategian ja kolmivuotisohjelman 2022–2024 mukaisesti. Lisäksi viikonlopun aikana oli kansantanssin ohjaajakoulutuksen kouluttajakoulutus ja nuorisoseurojen työntekijöiden Nuorisoseuravaikuttaja-koulutus. Myös teatteritoimijat tapasivat viikonlopun aikana. 

Osallistujat saivat lisäkoulutusta osallistavilla menetelmillä eri-ikäisten kouluttamiseen. Viikonlopun yhteisinä teemoina olivat Nuorisoseurojen arvot, erityinen tuki harrastustoiminnassa sekä kansantanssin, teatterin, ohjaajakoulutuksen ja Nuorisoseuravaikuttajien aihekohtaiset sisällöt. Hyvä yhteistyö osallistujien, kouluttajien ja vastuuhenkilöiden välillä takasi antoisan ja moninaisen kohtaamisen.

Kouluttajien ja mentoreiden tapaamisessa käytiin arvoihin perustuen yhteiskunnallista keskustelua ja jaettiin laajan toimintakirjon kokemusasiantuntijoiden osaamista niin hyvinvoinnin, harrastamisen ja elinikäisen kasvun edistämiseksi.

Toiminta kehittyy myös palautteiden pohjalta

Merkittävä joukko nuorisoseurojen toimijoita kokoontui ajankohtaisten ja tärkeiden asioiden äärelle. Anna Leino Jyväskylästä osallistui teatteritoimijoiden tapaamiseen. Hän kertoo, että koulutusviikonlopusta jäi mieleen mielenkiintoiset ryhmäkeskustelut yhdenvertaisuudesta ja erilaisten ihmisten osallistumisen mahdollistamisesta. “Vaikka asia oli tuttua, niin oppi silti uutta, ja lisäksi aihe on sellainen, jonka kanssa ei tule koskaan valmiiksi. Sain taas hyviä eväitä kehittyä”, pohdiskelee Anna.

“Meidän Nuorisoseuran arjessa arvot näkyvät esimerkiksi niin, että kaikkea toimintaa ideoidaan ja toteutetaan yhdessä hallinnosta vastaavien, toiminnan ohjaajien sekä osallistujien kesken. Nytkin, kun suunnitellaan syksyn harrastustoimintaa, niin ollaan kuultu osallistujapalautetta ja ohjaajien ajatuksia ryhmistä ja tehdään muutoksia niiden mukaisesti”, muotoilee Anna.

Jyväskylän seudun Nuorisoseurassa on tarjolla laajasti erilaista toimintaa eri-ikäisille ja -taustaisille ihmisille. Yhdistyksen eri tehtävissä oleva noin 15 henkilön työntekijätiimi tutustui Annan johdolla Nuorisoseurojen arvoihin ja pohti sitä, miten ne näkyvät omassa työssä. “Aihe ei ole ollut ollenkaan tuttu kaikille, joten teemojen käsittely on tuntunut tosi hyödylliseltä”, toteaa Anna työntekijöiden keskustelujen jälkeen.

Osaavat ohjaajat ja vapaaehtoiset heittäytyvät tilanteen salliessa leikin lumoihin. Toiminnassa he luovat laadukasta harrastustoimintaa ja turvallisia yhteisöjä.

Moninaisuus mahdollistaa omannäköisen toiminnan

Maaliskuisen koulutusviikonlopun suurinta antia oli yhteinen innostus ja ajatusten vaihto samojen asioiden äärellä työskentelevien kesken. ”Joka ainoa kerta hämmästyn yhä uudelleen siitä taidosta ja osaamisesta, mitä joukossamme on, olipa kyseessä improvisoidut tanssit, lyhyet teatteriesitykset tai runonlausunta”, kertoo nuorisoseurojen toiminnanohjaaja Sini Korhonen Pohjois-Karjalasta.

Nuorisoseurojen arvopohja näkyy sekä pienissä että isoissa asioissa. ”Työntekijänä haluan nostaa esiin yhdenvertaisuuden, joka mahdollistaa avoimen ja ajoittain myös kriittisenkin keskustelukulttuurin, jossa on mahdollisuus tulla kuulluksi omine ajatuksineen. Samalla se on hyvä osoitus osallisuudesta. Aluetyössä suurimmin arvoista nousevat esiin yhteisöllisyys ja osallisuus, sillä työtä tehdään yhdessä paikallisten toimijoiden kanssa ja heidän toiveitaan vahvasti kuunnellen. Mielelläni kuulen alueen vapaaehtoistoimijoiden toiveita ja pyrin niitä parhaani mukaan toteuttamaan”, Sini jatkaa.

Sini kokee, että moninaisuus on arvoista hankalin käsitettävä: ”onhan se myös uusin, mutta näen, että nuorisoseurojen moninaisuus mahdollistaa jokaiselle paikallisseuralle omannäköisen toiminnan järjestämisen sen lisäksi, että olemme aidosti mukaan ottava yhteisö. On upeaa ja varsin virkistävää käydä keskusteluja paikallistoimijoiden kanssa teatterista, tanssista, musiikista, mutta myös luontoretkistä, talotekniikasta ja kurpitsankasvatuskilpailuista”.

Nuorisoseurojen arvoihin ja strategiaan voi tutustua täällä.


Kuvat Riina Kylmälahti

Strategiakuva Mikko Sinervo

Jaa
Kirjoittaja
Riina Kylmälahti

Riina Kylmälahti on Suomen Nuorisoseurojen harrastustoiminnan suunnittelija. Riina on todellinen monilahjakkuus harrastustoiminnan saralla. Hänen kynästään saamme lukea mm. Luova Lava -toiminnasta, ohjaajakoulutusten tuoreimmista uutisista ja kaikesta harrastamiseen liittyvästä.

Näytä kaikki kirjoittajan artikkelit