Nuorten vaikuttajien mentorit olivat Tanskassa marraskuussa ryhmävaihdossa. He tutustuivat aarhusilaiseen Kaos Pilot -yhteisöön, joka on yhdistysvetoinen, ja jossa nuoret oppivat tekemällä erilaisia projekteja.

Kansainväliset kumppanuudet auttavat nuorisoseuraliikkeen arvojen elämisessä arjeksi

Uuden strategiamme myötä olemme ryhtyneet verkostoitumaan myös maamme rajojen ulkopuolelle järjestötoiminnan ja nuorisotyön sisältöjen osalta. Aiemmin kansainväliset kumppanuudet ovat olleet keskittyneitä harrastustoimintaan, joten uudet tuulet tuovat myös lisäarvoa työlle, jota arjessa teemme. Kansainvälisyyden keskeisimmäksi tavoitteeksi on nostettu uuden oppiminen arvojemme mukaisesti, sillä monessa maassa on kiinnostavia, meille uusia toimintatapoja. Samalla voimme myös viedä nuorisoseura-aatteen mukaista toimintaa mukanamme ulkomaille ja innostaa ja inspiroida kumppaneita.

Työntekijät tutustuivat belgialaiseen nuorisotyön arkeen

Nuorisoseurojen aluetoimistojen ja keskusseurojen, eri hankkeiden, Pispalan Sottiisin tapahtumatoimiston, liiton hallinnon sekä Nuori Kulttuuri -tiimin väkeä kävi syyskuun lopussa tutustumassa belgialaiseen nuorisotyön kenttään. Vierailua isännöi Formaat, joka on yksi flaaminkielisen Belgian suurimmista nuorisotyön järjestöistä. 28 nuorisoseurajärjestössä työskentelevää henkilöä osallistuu yhteistyössä suunniteltuun vierailuun, jossa vierailukohteet sijaitsivat Antwerpenissa ja Gentissä. Opintomatka toteutettiin EU:n nuoriso-ohjelma Erasmus +:n rahoituksen turvin.

Vierailu sisälsi muun muassa paikallisiin nuorisotaloihin, tapahtumiin ja digitaaliseen nuorisotyöhön tutustumista. Ohjelmassa oli myös suomalaisten ja belgialaisten kesken yhteistä työskentelyä, jossa aiheena olivat muun muassa vaikuttajaviestintä, yhteistyö vapaaehtoisten kanssa, toiminnan rahoitus sekä työntekijöiden ja vapaaehtoisten hyvinvointi.

Formaatissa ja Nuorisoseurajärjestössä on paljon eroavaisuuksia, mutta myös todella paljon yhteistä rajapintaa. Formaatin kaikki jäsenjärjestöt toimivat käytännössä vapaaehtoisvoimin, ja toiminta rakentuu nuorten ja vapaaehtoisten ehdoilla sekä luonnollisesti paikalliset realiteetit huomioiden. Yhteistyötä Formaatin kanssa on tarkoitus jatkaa yhteisen ohjaajakoulutushankkeen myötä, mikäli siihen saadaan rahoitusta. Tuoreen nuorisoseurastrategian mukaisesti kansainvälisen yhteistyön tavoitteena on tuoda lisäarvoa sille työlle, mitä teemme Suomessa.

Norjalainen nuorisoseurajärjestö Noregs Ungdomslag piipahti opintovierailulla Suomessa

Lokakuun lopussa saimme vieraaksemme norjalaisen sisarjärjestömme, jonka toiminta on pitkälti samanlaista kuin meillä Suomessa. Kerroimme heille nuorisoseuratoiminnasta, uudesta strategiastamme sekä sen syntyprosessista ja vaihdoimme ajatuksia muun muassa harrastustoimintaan, seurojen tukemiseen ja jäsenetuihin liittyen. Veimme norjalaiset käymään Klaukkalan Nuorisoseurassa, sillä he halusivat nähdä oikean suomalaisen nuorisoseurantalon ja kuulla lisää paikallisesta toiminnasta.

Kumppanimme olivat vaikuttuneita varsinkin siitä työstä, mitä meillä paikallisesti tehdään vapaaehtoisvoimin. Norjassa haasteet ja mahdollisuudet ovat pitkälti samanlaisia kuin meillä koti-Suomessa, joten yhtymäpintaa oli varsin paljon.

Yhteistyö norjalaisten kanssa jatkuu ensi kesänä, kun nuoret vaikuttajat tekevät nuorisovaihdon heidän toiminnassaan mukana olevien nuorten vaikuttajien kanssa.

Mentorit tutkivat mukaan ottavia ja kestäviä yhteisöjä Tanskassa

Marraskuun toisella viikolla olimme Tanskan Aarhusissa nuorten vaikuttajien mentoreina toimivien ”vanhempien” nuorten kanssa. Yhteensä 17-henkinen nuorten joukko teki ryhmävaihdon aarhusilaisen Kaos Pilot -yhteisön kanssa. Kaos Pilot on ns. erilainen oppilaitos, joka on yhdistysvetoinen, ja jossa nuoret oppivat tekemällä erilaisia projekteja. Meidän mentoreidemme kanssa he tutkivat sitä, miten yhteisöllisyys ja yhteisöt rakentuvat, miten yhteisöistä tehdään mukaan ottavia ja turvallisia sekä millaista roolia kestävä kehitys tässä kaikessa näyttelee.

Kokemukset Aarhusin viikosta olivat todella innostavia. Moni mentori koki oppineensa paljon siitä, miten Tanskassa asiat toimivat vapaaehtoisvetoisesti ja miten ihmiset pääsevät mukaan toimintaan nopeasti. Yksi innostavimmista vierailukohteista oli Sager der Samler, joka kutsuu itseään ”arjen aktivismin” paikaksi. Muutoin reissulla inspiroiduttiin hyvistä keskusteluista, uusista fasilitointimenetelmistä sekä muista kiinnostavista vierailukohteista. Kansainvälisyys tuottaa meille paljon lisäarvoa, kun pääsemme oppimaan muilta. Samalla haluamme kannustaa kaikkia jäsenseurojamme hyödyntämään kansainvälisiä rahoituskanavia. Siihen saa opastusta ja neuvontaa liitosta hanke- ja kumppanuuspäällikkö Riina Kylmälahdelta tai kehittämispäällikkö Henna Liiri-Turuselta.


Kuva Riina Kylmälahti

Jaa
Kirjoittaja
Annina Laaksonen

Annina Laaksonen on Suomen Nuorisoseurojen pääsihteeri ja Nuorisoseurat-verkkolehden päätoimittaja. Hän on myös intohimoinen kulttuurin harrastaja, juoksija ja itäsavolainen pääkaupungissa.

Näytä kaikki kirjoittajan artikkelit