Minna Pasi (vas.) aloitti harrastus- ja seuratoiminnan suunnittelijana Riina Kylmälahden (oik.) siirryttyä hanke- ja kumppanuuspäälliköksi. Projektityöntekijä Aki Menna (toinen vas.) ja projektikoordinaattori Laura Anttila ovat aloittaneet tänä vuonna työskentelynsä Nuorisoseuroissa.

Henkilövaihdoksia Nuorisoseuroissa

Riina Kylmälahti on valittu Suomen Nuorisoseurojen ja Suomen Nuoriso-opisto Paukkulan yhteiseksi hanke- ja kumppanuuspäälliköksi. Hän siirtyy tehtävään harrastustoiminnan suunnittelijan pestistä. Riinalla on pitkä kokemus niin nuorisoseuratyöstä, Suomen Nuoriso-opiston toiminnasta kuin monipuolisesta hankehallinnosta. Ennen harrastustoiminnan suunnittelijan tehtävässä toimimista hän luotsasi useita työllisyyspoliittisia hankkeita. Lisäksi Riinalla on erittäin laaja kokemus vapaaehtoistoiminnasta niin tekijänä kuin kokijana.

”Odotan innolla uusia haasteita, oli mukava hypätä uusiin kuvioihin”, toteaa Riina. Aiemmin pestiä hoitanut Joonas Pokkinen siirtyi kesällä uusien haasteiden äärelle nuorisoseurajärjestön ulkopuolelle.

Riinan paikalle harrastus- ja seuratoiminnan suunnittelijaksi on valittu Minna Pasi 30 hakijan joukosta. Aiemmin Minna on toiminut Saimaan Nuorisoseurojen suunnittelijana vuodesta 2013 alkaen ja toiminnanjohtajana Kalevan nuorten Saimaan piirijärjestössä 2007–2012. Saimaan Nuorisoseuroilla Minna Pasin osa-aikaisena sijaisena toimii Sami Sivonen, joka on valtakunnallisestikin tuttu teatteritoimija.

“Hiukan tuntuu hämmentyneeltä vieläkin. Ehkä en tullut aluksi ajatelleeksikaan tätä vaihtoehtoa, että todella tulen valituksi. Mutta muutoin innolla odotan uusia tehtäviä ja uutta valtakunnallista näkökulmaa, josta pääsen järjestöämme seuraavaksi tarkastelemaan. Uusiin asioihin ja uusiin ihmisiin on kunnia saada tutustua, Minna kertoo valinnan jälkeisistä tunnelmistaan.

Harrastus- ja seuratoiminnan suunnittelijan paikka on määräaikainen 31.12.2023 saakka. Uuden strategian myötä tehtävään liitettiin myös seuratoiminnan osa-alueita.

Lounais-Suomen toiminnanohjaaja Karoliina Ailasmaa on lähdössä kohti uusia haasteita. Karoliina on parhaillaan opintovapaalla ennen poisjäämistään töistä, ja häntä sijaistaa Marita Ratia 30.11.2022 asti.

Laura ja Aki mukaan hankkeisiin

Sosionomi Laura Anttila on aloittanut projektikoordinaattorina toukokuussa Vintiöstä vaikuttajaksi – murkusta muutoksentekijäksi -vaikuttajahankkeessa Etelä-Suomen alueella. Nuorten paikallinen vaikuttajahanke on Suomen Nuorisoseurojen Etelä-Suomen aluetoimiston toteuttama ja hallinnoima nuorisotyön ja -toiminnan kehittämishanke, joka vahvistaa alueella toimivien nuorten vaikuttamisosaamista sekä itselleen mielekkään toiminnan toteuttamista paikallisesti. 

“Olen ollut vuosia aktiivinen Klaukkalan Nuorisoseuran jäsen ja on hienoa päästä hyödyntämään taitojani hankkeessa. Nuorten aktivointi ja uusien ideoiden tukeminen on erittäin mieluisaa ja palkitsevaa työtä. Toivon myös, että pääsen hyödyntämään pitkää teatteriharrastustaustaani hankkeen aikana”, Laura kertoo.  

Nuoriso- ja vapaa-ajanohjaaja ja lähes valmis sosionomi Aki Menna työskentelee Nuoret Etelä-Savon dynamoina -hankkeessa projektityöntekijänä. Hän aloitti kyseisessä pestissä tammikuussa 2022. Työn ohessa opiskeleva Aki asuu Mikkelissä, jossa hankekin tätä nykyä vahvasti vaikuttaa. “Vapaa-ajan harrasteisiin kuuluu bänditoiminta ja muu musiikin kanssa tehtävä puuhastelu. Toisena harrastuksena mainittakoon kuuluminen Sairilan Mieswoimistelijoihin, jonka juuret ovat muuten lähtöisin Paukkulan Nuorisoseurasta”, Aki toteaa.

Jaa
Kirjoittaja
Pia Matilainen

Pia Matilainen on Suomen Nuorisoseurojen järjestösihteeri ja Nuorisoseurat-verkkolehden toimitussihteeri. Hän ratkoo ongelman kuin ongelman ja huolehtii kieliopista ja tekstin sujuvuudesta. Hän kirjoittaa myös usein henkilöjuttuja verkkolehteemme.

Näytä kaikki kirjoittajan artikkelit