Ilmoittautuminen Tanssimylly-katselmukseen on käynnissä 15.–28.2.2022

Aikuisten kansantanssikatselmus Tanssimylly käydään tänä vuonna Tampereella 16.–19.6.2022 osana Pispalan Sottiisia. Katselmus on tärkeä ryhmien kohtaamisen ja yhdessä tekemisen paikka, jossa ryhmät saavat esityksestään palautetta alan ammattilaisilta sekä halutessaan sarjanimeämiset neljässä eri ikäsarjassa. Raadilla on lisäksi mahdollisuus antaa tunnustuspalkintoja ryhmistä itsestään esiin nousevista vahvuuksista eri osa-alueilla. Ryhmien osallistujailmoittautuminen on auki 15.–28.2.2022 Tanssimyllyn verkkosivuilla osoitteessa nuorisoseurat.fi/tanssimylly.

Suomen Nuorisoseurat järjestää Tanssimyllyn kahden vuoden välein yli 15-vuotiaiden kansantanssiryhmille. Tavoitteena on kansantanssin harrastajien tukeminen sekä ryhmien kartoittaminen kansallisiin ja kansainvälisiin edustustehtäviin. Koronatilanteesta johtuen kevään 2021 tapahtuma siirrettiin vuodella eteenpäin. Voit tutustua tulevan katselmuksen sarjoihin ja sääntöihin Tanssimyllyn verkkosivuilla osoitteessa nuorisoseurat.fi/tanssimylly.


Kuva Petri Kivinen

Jaa
Kirjoittaja
Jaana Kari

Jaana Kari on Suomen Nuorisoseurojen tuottaja Pispalan Sottiisin tapahtumatoiminnassa. Jaanan vastuulla on myös tanssin asioita. Hänen kynästään saamme lukea juttuja kansantanssiin ja eri tapahtumiimme liittyen.

Näytä kaikki kirjoittajan artikkelit