Annina LaaksonenHuhtikuussa tuli kuluneeksi kaksi vuotta siitä, kun aloitin Suomen Nuorisoseurojen pääsihteerinä. Aloittaessani koko Uusimaa oli eristettynä muusta maasta koronapandemian vuoksi. Olimme kaikki kodeissamme etätöissä, ja lapsetkin olivat koulujen ja päiväkotien sulkemisen vuoksi kotona. Pelkäsimme tuntematonta uhkaa – pandemiaa, josta kukaan ei tiennyt juuri mitään, ja jonka ominaisuuksia tutkijat selvittivät kiireen vilkkaa.
Nyt kaksi vuotta tuon ajan jälkeen tuntuu jopa kummalliselta ajatella, että yksi maakunta oli eristettynä muusta maasta ja emme päässeet liikkumaan edes kesämökeillemme. Nyt kevääseen 2022 mennessä koronarokotteet ovat pelastaneet miljoonia ihmishenkiä, ja monet meistä ovat sairastaneet koronan lievin oirein. Olemme toivon mukaan päässeet yli pahimmista kokoontumisrajoituksista sekä muista viranomaistoimista koronan vuoksi. Tänä keväänä olemme päässeet jo suhteellisen vapaasti tapaamaan toisiamme sekä ennen kaikkea harrastamaan ja kokoontumaan isoihin tapahtumiin.
Nuoret ovat joutuneet luopumaan nuoruuden kokemuksistaan koronapandemian vuoksi. Kaksi vuotta rajoituksia on pitkä aika nuoren ihmisen elämässä. Toki se on sitä myös meillä vanhemmillekin, mutta nuorten kohdalla saatetaan puhua melkein koko yläasteen tai toisen asteen opintojen ajan kestäneestä etäkoulusta. Myös kouluun liittyvät hauskat siirtymäriitit kuten vanhojentanssit tai penkkarit joko siirtyivät tai peruuntuivat kokonaan. Myös harrastukset ovat olleet katkolla. Suomalaisten nuorten ahdistus on noussut koronan aikana, ja nyt meidän on tärkeää huolehtia, että se otetaan vakavasti.
Yhteiskunnassamme on ryhdytty puhumaan kolmoiskriisistä: ensin tuli huoli ilmastonmuutoksesta, sitten korona ja seuraavaksi Venäjän täysin aiheeton hyökkäyssota Ukrainaan. Varsinkin viimeisin näistä aiheuttaa valtavasti pelkoa, sillä nuoret ovat tutkitusti vanhempia ikäluokkia empaattisempia ja heidän oikeudenmukaisuudentunteensa on vanhempia ikäluokkia vahvempi. Ei siis ihme, että tuntuu siltä, että on elettävä tässä ja nyt. Tulevaisuus on vähintäänkin sumuisa, mutta toivon suhteen emme ole luovuttaneet.
Ensimmäinen oikea livetapahtuma, missä olen järjestössämme nyt vihdoinkin ollut mukana, oli kevään upea nuorisoteatterifestivaali Ramppikuume. Se järjestettiin Kankaanpäässä huhtikuun lopulla. Samalla juhlittiin tapahtuman 25-vuotista taivalta. En ole ehkä koskaan kokenut missään niin uskomattoman kannustavaa tunnelmaa, sillä nuoret osallistujat tsemppasivat toisiaan aivan valtavan paljon. Jokainen koki varmasti olevansa tärkeä osa tapahtumaa. Mieleeni tuli, että nyt on taas lupaa elää tavallista elämää.
Tässä verkkolehdessä pääsemme tutustumaan Ramppikuumeen lisäksi tunnelmiin lauantaina 7.5. järjestetystä Nuori Kulttuuri On Air -tapahtumasta, joka järjestettiin neljällä paikkakunnalla eli Rovaniemellä, Oulussa, Mikkelissä ja Tampereella yhtä aikaa, ja joka huipentui livelähetykseen lauantai-iltana. Myös pääkaupunkiseudun oli määrä olla mukana, mutta heidän tapahtumansa peruuntui viime metreillä kunta-alan lakosta johtuen. Pääsemme myös lukemaan lisää uusista strategisista kärkihankkeistamme, fiiliksiä maaliskuun lopussa järjestetystä kouluttajakoulutusviikonlopusta sekä päräyttävästä RääkkyLAN-pelitapahtumasta. Verkkolehdestä löytyy myös jo perinteeksi muodostunut Arvin ristikko, kuulumisia Rovaniemen H-kiltapäiviltä sekä juttua kulttuuriharrastamisen vaikutusten arvioinnista. Luvassa on siis tuhti lukupaketti tosi ajankohtaisista aiheista.
Vaikka ajat ovat vaikeat ja epävarmat, on yhteinen tekeminen sekä toivoa luova asia että yhteiskuntamme sopuisuutta lisäävä tekijä. Nyt yhteistyötä yli oman kuplan, yli sukupolvien sekä jokainen mukaan ottaen tarvitaan enemmän kuin koskaan!
Kuva Elian Seppälä
