Nuoret Vaikuttajat kokoontuivat Helsingissä

”Iso kiitos vielä siitä, että tuotte nuoria yhteen ympäri Suomen! Kiitos, että mahdollistatte meille tän”, kirjoitti yksi osallistujista palautteessaan. Nuoret nuorisoseuravaikuttajat on Erasmus plus -ohjelmasta rahoitettu nuorten osallistumishanke, jonka tavoitteena on kasvattaa nuorten yhteiskunnallisen vaikuttamisen taitoja.

Elokuun lopussa toteutettuun valtakunnalliseen tapaamiseen kokoontui kuuden alueellisen ryhmän nuoria. He ovat iältään 15–25-vuotiaita. Helmikuussa käynnistynyt Nuoret nuorisoseuravaikuttajat -ohjelma järjestää sekä alueellisia että valtakunnallisia tapaamisia nuorille hankkeen puitteissa. Nuorten on mahdollista lähteä myös kansainvälisiin ryhmävaihtoihin sekä osallistua Nuori Kulttuuri Talks -keskustelutilaisuuksien järjestämiseen. Viikonloppu toteutui suunnitellusti ja nuoret antoivat erityisesti kiitosta laadukkaasta ohjelmasta ja puhujista sekä siitä, että kokivat olevansa tervetulleita tapaamiseen.

Valtakunnallisen tapaamisen avasi juhlavasti Suomen Nuorisoseurojen pääsihteeri Annina Laaksonen. Viikonlopun ohjelmassa oli Yleisradion vuorovaikutuspäällikkö Sami Koiviston puheenvuoro siitä, miten YLE:n vuorovaikutus yleisön kanssa toimii, ja miten valtakuntamme ykkösmedia tavoittelee nuoria kohderyhmiä. Koivisto avasi myös Yleisradion yhteiskunnallista roolia sekä yleisövuorovaikutuksen pelisääntöjä.

“Sisältö oli antoisaa ja sopi viikonlopun teemaan. Puhujat osasivat ottaa tilanteen haltuun ja yleisönsä huomioon. Erityiskiitos ‘YLE-tyypille’ joka piti esiintymisensä meidän nuorien ehdoilla!”

Puhetaitoa, dialogia ja kokoustekniikkaa

Lauantaina nuoret paneutuivat puheenpitämisen saloihin Ajatuspaja Liberan toiminnanjohtaja Lasse Pipisen johdolla. Hän avasi puheenvuorossaan teknisten puhetaitojen lisäksi sitä, miten puheella ja sanavalinnoilla voi vaikuttaa.

“Puhujakoulu oli kyllä jotain sellasta niin huikeeta, että en osaa sanoin kuvailla. ISO KIITOS!”

Nuoret perehtyivät myös Erätauko-dialogin kiehtovaan maailmaan Erätauko-säätiön toimitusjohtaja Laura Arikan puheenvuoron myötä. Nuoret kävivät tämän jälkeen keskustelua dialogimenetelmää hyödyntäen nuorten ryhmän mentoreina toimivien fasilitaattoreiden johdolla.

Sunnuntain ohjelmassa oli vielä kokoustekniikkaa sekä muita hyödyllisiä yhdistystaitoja Suomen Nuorisoseurojen kehittämispäällikkö Henna Liiri-Turusen johdolla. Nuoret ideoivat myös tulevia kansainvälisiä nuorisovaihtoja sekä tutustuivat Nuori Kulttuuri -toimintaan sekä Nuori Kulttuuri Talks -konseptiin kulttuurisen nuorisotyön suunnittelija Johanna Hurmeen johdolla.

Ryhmän ohjaajana toimii hanke- ja kumppanuuspäällikkö Riina Kylmälahti. Isossa roolissa ovat myös nuorten vaikuttajien mentorit, jotka ovat aiemmassa Nuoret vaikuttajat -toiminnassa mukana olleita nuoria.

“Mentorit olivat ihania, otitte meidät huomioon mahtavasti ja kanssanne oli ilo viettää aikaa.”

Nuorilta saadun palautteen perusteella viikonlopun tapahtuma oli kokonaisuudessaan varsin onnistunut, vaikka tunnelma oli hieman hikinen elokuun yllättävissä helteissä. Nuoret kaipasivat lisää keinoja konkreettiseen vaikuttamiseen. Onneksi kohtaamme nuorten kanssa pian pienemmissä ryhmissä, ja syksyn alueellisessa tapaamisessa nuoret pääsevät työstämään mm. Nuorisoseurojen eduskuntavaalitavoitteita.

Nuoret haluavat vaikuttaa tulevaisuudessa myös siihen, että kaikilla olisi mahdollisuus myös kulttuuriharrastuksiin. Joku esitti toiveenakin, että ”Sais nuoret harrastamaan enemmän!” 


Teksti Riina Kylmälahti ja Henna Liiri-Turunen
Kuva Riina Kylmälahti

Jaa
Kirjoittaja
Riina Kylmälahti

Riina Kylmälahti on Suomen Nuorisoseurojen harrastamisen vastuualueen johtaja. Riina kirjoittaa verkkolehteen harrastustoiminnan hankkeista, oppilaitosyhteistyöstä sekä tanssin, teatterin ja muiden harrastusmuotojen kuulumisista.

Näytä kaikki kirjoittajan artikkelit