Teija Nikkari on juuri aloittanut tehtävässään Suomen Nuorisoseurojen tanssin palvelutuottajana. Koulutukseltaan Teija on matkailun restonomi, ja järjestö on jo hänelle entuudestaan tuttu.
”Nuorisoseurataustaa minulla on lapsuudesta saakka kansantanssin harrastajana, ohjaajana sekä niin paikallisen, alueellisen kuin valtakunnallisenkin tason luottamustehtävissä. Aiemmin olen työskennellyt Nuorisoseuroilla projektituottajana Pispalan Sottiisilla, toiminnanohjaajana Hämeen aluetoimistossa sekä itse asiassa tässä samassa tehtävässä noin kymmenen vuotta sitten Lahden toimistolla. Tällä hetkellä tanssin itse Tampereen unkarilaisessa kansantanssiryhmässä, joka on Sottiisi Fun Clubin ryhmä”, Teija kertoo.
Teijan tehtävä on tuottaa ja kehittää tanssin palveluita, koulutuksia, yhteydenpitoa ja viestintää kansantanssin kentän tueksi. Hänen työpisteensä on Lounais-Suomen Nuorisoseurojen Tampereen toimipisteen yhteydessä.
”Olen tästä työstäni kovin innoissani. Odotan ihmisten kohtaamista, yhteistyötä eri toimijoiden kanssa sekä tanssin riemua yhdessä jaettuna. On mahtavaa päästä jälleen itselleen rakkaan lajin ääreen näin läheiselle paikalle, jossa pääsen viemään eteenpäin niitä toiveita, joita tanssin harrastajat ja toimijat oman toimintansa tueksi tarvitsevat. Jos mielessäsi on siis jotain toiveita tai ajatuksia tanssiin liittyen, ota yhteyttä, niin suunnitellaan yhdessä! Tavataan tanssin merkeissä!”
Teijaan voi olla yhteydessä: teija.nikkari@nuorisoseurat.fi tai 044 744 3939
Kuva Niko Torvinen