”Haluan olla helposti lähestyttävä ja kuunteleva puheenjohtaja”

Vau, oli ensimmäinen ajatus, kun valtuuston kokouksen ääntenlaskijat kertoivat, että minä olen Suomen Nuorisoseurojen seuraava puheenjohtaja. Minut oli valittu tähän vastuulliseen ja innostavaan tehtävään. Kukituksen, pienen kiitospuheen ja lukuisten halausten jälkeen piti ryhtyä jo tosi toimiin. Valokuvia otettiin eri kokoonpanoissa, lehdistötiedotteeseen piti saada sitaatti ja Nuorisoseurojen joulukalenterin 1. luukku kuvattua.

Mikkelissä järjestetystä valtuuston syyskokouksesta kotiin ajaessa ehdin jo hieman tarkemmin pohtimaan, mitä seuraavat kaksi vuotta toisivat tässä vapaaehtoistyössä tullessaan. Edeltäjäni Ragni on tehnyt erinomaista työtä puheenjohtajana. Hän on ollut toimelias ja pidetty. Haluan olla Ragnin tavoin helposti lähestyttävä, kuunteleva ja paikan päällä sopivalla hetkellä. Minun tehtäväni ei ole tarkastella toimintaa etäältä, vaan olla sen ytimessä yhdessä muiden nuorisoseuralaisten kanssa.

Ajatukset suuntautuivat myös ensi vuoden toimintasuunnitelman painopisteisiin. Lyhyellä aikavälillä meillä on selätettävänä covid-19-pandemian aiheuttama lasten ja nuorten hyvinvointivaje. Tarjoamalla lapsille ja nuorille paikkoja kokoontua ja harrastaa pystymme lisäämään hyvinvointia lähiyhteisöissämme. Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan horjuttaa uskoa tulevaisuuteen ja on tuonut monille nuorisoseurapaikkakunnillekin uusia asukkaita. Nuorisoseura on oiva paikka tutustua uusiin ihmisiin ja luoda ystävyyssuhteita. Ystäviä nimittäin jokainen kotoaan pakoon lähtenyt lapsiperhe tarvitsee. Pidetään siis nuorisoseuran talot lämpiminä ja harrastusryhmien ja tilaisuuksien ovet auki myös ukrainalaisille.

Tärkeää on pysähtyä katselemaan myös kauemmaksi horisonttiin. Suomessa tapahtuu tulevina vuosina suuria väestörakenteen muutoksia. Harrastusryhmämme tulevat kilpailemaan muiden harrastustoimijoiden kanssa entistä pienemmistä ikäluokista ja toisaalta virkeitä eläkeläisiä on aikaisempaa enemmän. Sukupolvia yhdistävälle toiminnalle on varmasti tilausta tulevaisuudessakin. Osaavia ohjaajia tarvitaan pyörittämään viikoittaista kerho- ja harrastustoimintaa ja luottamushenkilöitä tarvitaan tukemaan ohjaajia työssään, järjestämään talkoita ja kunnostamaan harrastustiloja.

Meidän onkin syytä pohtia, miten seurantalot etenkin pienillä paikkakunnilla saadaan pidettyä lämpiminä energian hinnan kallistuessa ja toisaalta syntyvyyden laskiessa ja kyläyhteisöjen pienentyessä. Laajassa nuorisoseurojen verkostossa joku toinen luultavasti pähkäilee saman pulman kanssa tai parhaassa tapauksessa on jo keksinyt ratkaisun. Yhdessä asiat usein ratkeavat helpommin. Kannattaakin osallistua alueellisiin tapahtumiin sekä toimintasuunnitelmaan kirjattuihin järjestötoiminnan webinaareihin. Niissä pääsee kuulemaan ja jakamaan arvokkaita näkemyksiä ja kokemuksia muiden nuorisoseuralaisten kanssa.

Kuten huomata saattaa nuorisoeurojen arvot osallisuus, yhdenvertaisuus, yhteisöllisyys ja moninaisuus toteutuvat toiminnassamme helposti. Ne toisaalta kuvaavat olemassa olevaa toimintaamme, mutta toisaalta auttavat kehittämään sitä yhteiskunnallisesti merkittävään suuntaan.

Tunnelmallista loppuvuotta kaikille!

Elina Weckström

Suomen Nuorisoseurojen puheenjohtaja 2023–2024

elina.weckstrom@nuorisoseurat.fi

Twitter ja IG: elina_weckstrom


Kuva Jukka Heinämäki

Jaa
Kirjoittaja
Nuorisoseurat
Näytä kaikki kirjoittajan artikkelit