Valkolan Nuorisoseuralla on pizzaper.. eikun pizzalauantai

Valkolan Nuorisoseuran pizzalauantai sai alkunsa muutamia vuosia sitten asiakkaan toiveesta saada tilattua pizzoja paikan päälle. ”Kylämme on sen verran syrjässä, että ei sinne mikään pizzapalvelu tuotteita kuljeta, joten silloisen hallituksen jäsenenä ehdotin, että tehdään itse pizzat paikan päällä, Valkolan nuorisoseurantalolla”, kertoo nyt seuran puheenjohtajana toimiva Marjut Arkko.

Silloinen puheenjohtaja Oili Puttonen lähti ideaan innolla mukaan, ja siitä suunniteltiin koko kylän pizzapäivä. Marjut oli toiminut ennen pizzakokkina ja kannattavuuslaskennat sekä pizzan tekeminen olivat tuttua. Ensimmäisen vuoden parivaljakko teki yhdessä miltei jokaisen pizzapäivän apunaan pääasiassa kylän nuorisoa.

Ensimmäisiin pizzapäiviin talolle hankittiin kaulimet sekä aineet. Myöhemmin seura on hankkinut uuden uunin ja ylimääräisiä peltejä. ”Toiminnan voi aloittaa siis hyvinkin pienesti”, Marjut toteaa.

Hyvä varainhankintamuoto

Pizzalauantaiden järjestämisestä nuorisoseuratalolla on tullut merkittävä varainhankintamuoto. Valkolan Nuorisoseurantalo sijaitsee Valkolan kylässä, Laukaan kunnassa todella komealla paikalla Peurunka-järven rannalla. Matkaa Jyväskylän keskustasta kertyy noin 35 kilometriä pohjoiseen päin.

Vastaavanlaista toimintaa voi suositella aktiiviselle, toimintaa rakastavalle sekä varainhankinnasta riippuvaiselle seuralle. ”Meillä on parhaimmillaan myyty yhden pizzalauantain aikana 96 pizzaa, ja kun hinnat ovat kohdillaan, niin tuottokin on aika hyvä”, Marjut Arkko laskee.

Ihmisiä käy pitkienkin matkojen takaa syömässä Valkolassa tai hakevat tuotteet mukaansa. Joka pizzalauantain yhteydessä on myös kahvio, josta saa ostaa kahvio- ja kioskituotteita. Kyläläisillä on mahdollisuus tulla myymään kirpparitavaroitaan päivän ajaksi talolle veloituksetta. Nykyisin tapahtumassa kerätään myös avustuksia Ukrainaan.

Marjut Arkko kertoo, että he ovat käyneet jo neuvomassa yhdelle kyläseuralle, kuinka pizzapäivä käynnistetään ja mitä siihen tarvitaan. ”Heille tehtiin valmiit pizzalistat sekä lainattiin omaa pizzakokkiamme sinne pariksi kerraksi. Nyt heillä toimii oma pizzapäivä hyvin. Annamme mielellämme vinkkejä tai avustamme muitakin nuorisoseuroja alkuun”, Marjut kannustaa.


Valkolan Nuorisoseura ry

Talon nimi
Valkolan nuorisoseurantalo

Talon rakentamisvuosi
1926

Talon henkilökapasiteetti
100

Jaa
Kirjoittaja
Hannu Ala-Sankola

Suomen Nuorisoseurojen järjestö- ja jäsenpalveluiden johtajana Hannu osaa kansalaisjärjestöbyrokratian ja lainsäädännön vaikka unissaan. Hän kirjoittaa verkkolehteen enimmäkseen järjestöllisistä teemoista sekä paikallisten nuorisoseurojen kuulumisista.

Näytä kaikki kirjoittajan artikkelit