Harrastamisen hyödyt ovat tulleet sitä enemmän tunnistetuksi ja tunnustetummaksi, mitä enemmän lasten ja nuorten yksinäisyyden tunne on yleistynyt samoin kuin antisosiaalinen käytös ja mielenterveyden ongelmat.
Miten kasvamista yhteiskunnan tasavertaiseksi jäseneksi tuetaan olematta yksinäinen ratsastaja tai maailman napa? Yhtä tärkeää on, miten oppia olemaan maailmassa vetäytymättä siitä? Näihin aikamme planetaarisiin joko tai -kysymyksiin vastaus voi hyvinkin olla harrastus.
Tiedämme yleisesti, että tieto yksin ei riitä muutokseen miltei missään asiassa. Tarvitaan kokemus.
Harrastamisen hyödyllisyydessä kysymys on siitä, millaisissa olosuhteissa lapset varttuvat, miten arki ja vapaa-aika voi olla mielekästä, sujuvaa ja suojaavaa arjen kuormittavuudesta, riskitekijöistä tai kriiseistä huolimatta. Mieluisassa harrastuksessa eletään sisäisistä tai ulkoisista vaikeuksista huolimatta juuri nyt, ei vasta tulevaisuudessa.
Harrastaminen auttaa elämään kasvamiseen itseensä liittyvien kiivaiden impulssien ja tunteiden kanssa. Jos se on kivaa, siitä tulee hyvä mieli, se riittää. Identiteetin rakentumisen, itsenäistymisen ja kodista irtautumisen kannalta omaehtoinen ja tuettu harrastus on jokaisen nuoren moraalisubjektiksi kasvamisen oikeus. (Lasten ja nuorten vapaa-aikatutkimus 2022)
Taideharrastus on keskustelevaa toimintaa. Siinä koetellaan omien ajatusten kantavuutta, myös sitä mihin ulkomaailmalla on harvoin pääsy, vaikka nuori viihtyisi koulussa ja keskusteluyhteys vanhempiin olisi hyvä. Taideharrastukset ovat vertaisuuteen perustuvaa ja toiminnallista. Niiden hyödyt vertautuvat kansalaistaitoihin.
Taide tuottaa yhteiskuntaan tietoa sukupolven sisältä ja sukupolvien välille. (Liikkuva taiteen tieto 2023) Taide on myös tiedettä, koska kaikki tieteen saavutukset, mitä ei ole ollut, on vaatinut ensin kuvittelukykyä. Mielikuvittelu on taideharrastusten oleellista sisältöä.
Taideharrastuksessa sisäinen maailma kurkottuu muodon kautta ulkomaailmaan. Siksi päinvastoin kuin usein luullaan, taide sopii erityisesti pohdiskelevien nuorten harrastukseksi. Taideteolla usein välitetään jotain siitä, millaista on olla maailmassa juuri nyt. Tekeminen ja osallisuus tekevät siitä toiveikasta.
Taideharrastuksessa muodon haltuun ottaminen on harjoittelun taitoa, joka kehittyy vähitellen ja heijastuu myöhempään arkitodellisuuteen, sinne mikä on aina ja kaikille tuntematon. Siksi taideharrastuksen hyödyn määrittelyssä kannattaa pikemminkin olla avoin ja utelias kuin tietävä ja tarkkarajainen.
Eihän musta tanssijaa tullu, mutta hyvä kunto autto mua sähkömieheks. Tanssin kautta koin olevani hyvä, vaikka en koulussa. Mulla riittää kunto rämpiä, mähän tanssin yli viis vuotta, vaikka paska keskiarvo olikin. (My Way -dokomenttiteatterin esitystaltioinnista, jonka teema oli toisen asteen opinpolut, Olkkonen 2016)
Taideharrastuksen tärkein palkinto on sosiaalinen palkinto, nähdyksi ja kuulluksi tulemisen kokemus. Palkinto ei odota menestystarinoiden tulevaisuudessa, jossa ensin olisi oltava joku, jotain ja tultava joksikin. Nuoruus itsessään on arvokas. Se voi olla vaikeaa meille aikuisille, jotka etsimme ja ohjamme lastemme erityislahjakkuutta askeleen edellä, koska ajattelemme sen olevan velvollisuutemme. Meidän aikuisten vaikeus suhteessa nuoren kiinnostuksen kohteisiin on huonoimmillaan minälähtöinen, välinpitämätön tai moraalipaniikissa tavoitteita lataava rikkinäinen puhelin.
Harrastaminen on asenne, se on intoa, mielenkiintoa löytämiseen, tekemiseen, rakentamiseen, pohdiskeluun ja kaiken tämän ilmaisuun. Ketäpä se ei koskisi? Näistä aineksista on myös taideharrastukset tehty.
Kirjoittaja Satu Olkkonen, Taideyliopiston tutkimusinstituutti
Satu Olkkonen on pitkän linjan kulttuurisen nuorisotyön toimija. Hän työskentelee Taideyliopiston vierailevana tutkijana. Hänet palkittiin vuoden 2023 kulttuurisen nuorisotyön tunnustuspalkinnolla. Suomen Nuorisoseurat myöntävät palkinnon vuosittain ansioituneille kulttuurisen nuorisotyön toimijoille.
Kuva Riikka Järvinen